Hyppää pääsisältöön

Hankasalmen perhekeskus

Hankasalmen perhekeskus on osa valtakunnallista perhekeskusverkostoa. Löydät saman katon alta kaikki lapsiperheiden palvelut, jotka edistävät hyvinvointia, terveyttä, kasvua ja kehitystä.

Perhekeskustoiminnan tavoitteena on vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden voimavaroja, mahdollistaa autetuksi tuleminen ja vahvistaa osallisuuden tunnetta ja kohdatuksi tulemisen kokemusta.

Viikko-ohjelma


Vanhempien olohuone

Vanhempien olohuone 5.9. alkaen joka torstai jumppakoulun aikaan klo 17-19 monitoimitalon yläkerran Aqua-tilassa. Paikalla vuoroviikoin eri toimijoita. Vanhempien olohuone vähintään kansalaisopiston kauden ajan.

Voit tulla istumaan iltaa muiden vanhempien kanssa, myös lapset ovat tervetulleita. Lapsille leluja ja piirustusvälineitä, välillä myös askartelua. Omia eväitä voi ottaa mukaan.

Kulttuurineuvola

Toiminta uudistui! Lähestymme lapsiperheiden arjen teemoja kulttuurin keinoin. Kaksi kertaa kuussa tiistaisin klo 9.30-11 kulttuurineuvola yhteistyössä kansalaisopiston kanssa. Tule mukaan minkä ikäisen lapsen kanssa vaan. Perhekeskuksen kulttuurineuvola on kerhomainen hetki, jossa lapsi saa yhdessä vanhemman kanssa lorutella, leikkiä, laulaa ja kokeilla esimerkiksi soittimia. Välillä askarrellaan ja taiteillaan. Kulttuurineuvolat monitoimitalon yläkerran Aqua-tilassa, os. Kirkkotie 11.

Syksyn kerrat ja teemat:

  • 20.8. Luonto
  • 3.9. Leikki
  • 17.9. Vuorovaikutus
  • 1.10. Liikunta
  • 22.10. Tunteet
  • 12.11. Uni
  • 26.11. Ravinto
  • 10.12. Joulu

Nepsy- pysäkki

Pysäkiltä lapsiperheet saavat matalan kynnyksen tukea ja ohjausta perheenjäsenen neuropsykiatrisiin haasteisiin. Pysäkille voi tulla keskustelemaan, kun perheenjäsenellä on keskittymisvaikeuksia, tarkkaavaisuuden, toiminnan ohjauksen tai aistisäätelyn haasteita. Pysäkki on suunnattu perheille, joissa nepsyasiat mietityttävät - joko ilman diagnoosia tai sen kanssa. Pysäkki sopii hyvin myös perheille, jotka odottavat vielä muista palveluista saatavaa tukea. Palvelu on maksutonta ja yksi ohjauskerta kestää noin tunnin. Varattu aika on henkilö/perhekohtainen. Ajanvaraus perhekeskuskoordinaattorilta, p. 050 428 6024.

Syksyn Nepsy-pysäkit:

  • 10.10. klo 13-16
  • 11.11. klo 13-16
  • 11.12. klo 13-16

Vanhemmuuden tukipysäkki

Pysäkiltä lapsiperheet saavat matalan kynnyksen tukea ja ohjausta vanhemmuuteen liittyen.

Lisätietoja ja ajanvaraus perhekeskuskoordinaattorilta p. 050 428 6024.

Syksyn kerrat:

  • 23.9. klo 13-16
  • 28.10. klo 13-16
  • 18.11. klo 13-16
  • 9.12. klo 13-16

Hankasalmen perhekeskus sosiaalisessa mediassa

Seuraathan Hankasalmen perhekeskuksen kanavia myös sosiaalisessa mediassa.

Palaute

Toiminnasta voit antaa palautetta Leikkitreffit / Leikkipuistotreffit / Avoin toiminta - palaute (office.com)

Yhteystiedot

Perhekeskuskoordinaattori p. 050 428 6024

Kirkkotie 11, 41520 Hankasalmi