Keskustele ammattilaisen kanssa chatissa ja täytä terveyspalveluiden oirekyselyjä uudistuneessa verkkopalvelussa.
Uutinen
22.1.2024
Rokotenyrkissä todettiin tänään, että influenssarokotteita on annettu Keski-Suomen hyvinvointialueella viime syksyn 2023 ja alkuvuoden 2024 aikana ennätyksellinen määrä, vajaat 90 000 kappaletta…
Pelastuslaki muuttui palovaroittimien osalta 1.1.2024. Muutosten myötä vastuu asuinrakennusten palovaroittimista siirtyy asukkaalta rakennuksen omistajalle, kuten taloyhtiölle.
19.1.2024
Lautakunnat antavat kokouksissaan muun muassa lausuntonsa TKKI-ohjelmasta ja tarkastuslautakunnan väliarvioinnista.
Vuoden 2024 aikana yhdeksän eri teemaista Yhdessä vanhemmuuden tueksi -verkkovanhempainiltaa yläkouluikäisten vanhemmille.
1.1.2024 alkanut nuorten mielen hyvinvoinnin kampanjan tavoitteina on nostaa mielen hyvinvointia vahvistavia tekijöitä esiin ja tuoda opiskeluhuollon ja mielenterveyden palveluita lähemmäksi nuoria.
Kotisairaalassa hoidetaan esimerkiksi palliatiivista hoitoa tai saattohoitoa tarvitsevia potilaita ja infektiopotilaita, jotka tarvitsevat suonensisäistä antibioottihoitoa.
18.1.2024
Työterveyslaitoksen Mitä kuuluu -työhyvinvointikysely toteutettiin yhteensä yhdellätoista hyvinvointialueella loppuvuodesta 2023. Keski-Suomen hyvinvointialueen työntekijöistä kyselyyn vastasi 55 %…
17.1.2024
Iltaruskon palvelutalosta korvaaviin tiloihin Karstulaan siirretyt asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa torstaina. Siirto koski huoneita, joissa lämpötila laski liiaksi vuodenvaihteen…
16.1.2024
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa 16.1.2024 käsittelyssä olivat muun muassa valtiovarainministeriön päätökset hyvinvointialueen rahoituksesta.