Henkilökohtaisen avustajan työtehtävät ovat usein tavallisia vapaa-aikaan ja kodinhoitoon liittyviä tehtäviä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi:
- erilaiset arjen askareet (esim. ruoanlaitto, pukeutuminen, kaupassa käynti)
- kotona, työpaikalla, koulussa tai harrastuksissa avustaminen
Työnantajamallilla toteutettuna henkilökohtaisen avustajan työhön ei ole koulutusvaatimusta, vaan työnhakijan sopivuus arvioidaan aina tilannekohtaisesti. Oikea asenne työtä kohtaan on tärkeintä!
Vammainen henkilö toimii työnjohtajana ja päättää siitä, millä tavoin ja minkälaista apua hän tarvitsee. Avustajan tehtävänä on tukea ja auttaa vammaista henkilöä elämään omannäköistä elämää.
Työnantaja perehdyttää ja ohjaa avustajaa työvuorojen aikana. Työn vaativuus vaihtelee avustettavasta riippuen. Ihmissuhde-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat työssä tärkeitä.
Avustajan tulee pystyä itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn sekä sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Eduksi työssä ovat tilannetaju ja arkielämän hallinta sekä joustava ja tasapainoinen persoonallisuus ja hyvä fyysinen kunto. Työssä tarvitaan myös empatiakykyä sekä erilaisuuden kunnioittamista.
Vammaispalvelulain mukaan henkilökohtaisena avustajana ei voi toimia vammaisen henkilön omainen tai muu läheinen henkilö, ellei sitä erityisestä syystä voida pitää henkilön edun mukaisena. Lähtökohtaisesti henkilökohtaisena avustajana toimii perheen ulkopuolinen henkilö.