Hyppää pääsisältöön
Arvovaltaisesta TKKI-neuvottelukunnasta luokkakuvaan ehtivät (vas.) Pekka Neittaanmäki, Jani Kokko, Anna-Kaarina Autere, Matleena Käppi, Pekka Hokkanen, Sonja Aukee, Heljä Lundgren-Laine, Raija Kojo, Sari Kaakkomäki, Lasse Leppä, Anssi Tuominen, Sointu Möller, Pirkko Melville, Jussi Pihlajamäki, Vesa Saarikoski, Jari Ojala, Heikki Miettinen ja Maria Kaisa Aula.

Uutinen

TKKI-neuvottelukunta haluaa lisää vaikuttavuutta tutkimus-, kehitys- ja koulutuspanostuksille

27.3.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta (TKKI) aloitti työnsä. Ideoita, osaamista ja panoksia keskittämällä halutaan lisätä TKKI-toiminnan hyötyjä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden (TKKI) neuvottelukunta toimii aluehallituksen neuvoa-antavana elimenä.

Neuvottelukunta edistää aloitteillaan ja lausunnoillaan hyvinvointialueen toiminnan tavoitteellista kehittämistä, tietoon perustuvaa toimintaa sekä yhteistyötä ja kumppanuuksia tutkimuksen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten sekä elinkeinoelämän kanssa. Työ liittyy tutkimuksen, osaamisen ja koulutuksen rooliin ja tulevaisuuden ennakointiin. Toiminnan perusta löytyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista.

Ensimmäisessä kokouksessa esiteltiin osallistuvien organisaatioiden nykyistä TKKI-toimintaa ja kuultiin osallistujien ajatuksia yhteiseen kehittämisen pöytään tuotavista teemoista ja panoksista.

Hyvinvointialue tuottaa dataa tutkimukselle ja pilotoi tulokset hyödynnettäväkseen

Keski-Suomen hyvinvointialueen konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä kuvasi hyvinvointialueen roolia kahdessa tärkeässä kohdassa TKKI-työtä. Rooli liittyy potilas- ja asiakastietojärjestelmien sisältämän datan kerryttämiseen ja eheyttämiseen, mikä tuottaa tutkimuksen ja kehittämisen käyttämää materiaalia. Toisaalta hyvinvointialue toimii omissa palveluissaan kehitys- ja innovaatiotoiminnan tulosten pilotoijana ja hyödyntäjänä.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Pekka Neittaanmäki painotti, että Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tuottaman koulutuksen ja tutkimuksen ansiosta kuulumme Suomen vahvimpaan yhteistoiminta-alueeseen. Vahvuuden perustaksi Neittaanmäki esitteli vertailun eri alueilla tuotetuista yliopistotason vuosittaisista tutkinnoista, kun mukaan lasketaan sosiaalityön, psykologian, terveystieteiden, logopedian, farmasian, lääketieteen ja hammaslääketieteen tutkinnot.

Neuvottelukunta keskusteli toimintasuunnitelmastaan, johon puheenjohtaja hahmotteli muun muassa koulutusyhteistyön syventämistä yhteisprofessuurien perustamisella aluksi terveydenhuollon tekoälytutkimuksen ja nuorisopsykiatrian aloille.

Dekaani Jussi Pihlajamäki Itä-Suomen yliopistosta piti tärkeänä, että yliopistot ja hyvinvointialueet tekevät strategista suunnittelua yhdessä ja tulevaisuuden urapolut ja kehitystarpeet huomioiden. Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston ovat Pihlajamäen mukaan yhdessä ylivoimaisen suuri alan kouluttaja, joka tuottaa kaksi kolmannesta maamme sote-alan yliopistokoulutuksesta.

Pihlajamäki muistutti, että yliopistotason osaaminen perustuu aina tutkimukseen: osaamisen turvaaminen alueella onnistuu vain tutkimuksen edellytyksiä turvaamalla – uutta Nokiaa ei synny vain kännyköitä ostamalla.  

Neuvottelukunnan keskustelussa tulivat esille muun muassa sosiaalityön tutkimuksen vähäiset resurssit, tutkimuksen vaikuttavuuden määritteleminen, living lab -toiminta ja ajatus resurssien yhteen laittamisella saavutettavasta tuntuvammasta panostuksesta. Mahdollisuuksia nähtiin esimerkiksi yhteisissä työelämäprofessuureissa.

Lasse Leppä kertoi Keski-Suomen hyvinvointialueella TKKI-toiminnan vahvistuvan lähiaikoina TKKI-päällikön vakanssin perustamisen myötä. Leppä kertoi myös kokeiluhoivakotitoiminnan aloittamisesta ikäihmisten palvelurakenteen kehittämiseksi.

Leppä nosti esille valtioneuvoston asetuksen mukaan hyvinvointialueiden toiminnan vakiinnuttamiseen ja kehittämiseen tulevan valtionavustuksen vuosille 2023–2024. Rahasta Keski-Suomeen saadaan 19,2 miljoonaa euroa. Rahoitusta ei voi käyttää lakisääteisiin tai perusrahoituksen piiriin kuuluviin asioihin, jolloin tutkimus ja kehittäminen voi olla yksi rahoituskohteista.

Lisätietoja:

TKKI-neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Neittaanmäki, p. 040 550 7005

Neuvottelukunnan esittelijä, konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä, p. 050 599 9545

Tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta

Yhteistyöalueet sote-uudistuksessa