Palveluntuottajafoorumi
Palveluntuottajafoorumin syksyn 2025 kokoontumisajankohdat, ennakkomateriaalit, osallistumislinkit, tallenteet sekä muistiot julkaistaan tällä sivulla.
Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 27.5. palveluntuottajafoorumin toimintalinjaukset. Toimintalinjaukset on käsitelty vaikuttamistoimielimissä sekä avoimissa kuulemistilaisuuksissa kevään aikana. Foorumi korvaa nykyisen palveluntuottajien vaikuttamistoimielimen.
Ensimmäisessä palveluntuottajafoorumissa aiheena mm. vuoden 2026 talousarvio
Ensimmäinen palveluntuottajafoorumi pidettiin ke 22.10. klo 13.30–16 hyvinvointialueen valtuustosalissa (Viitaniementie 1A). Foorumiin osallistui yhteensä noin 50 palveluntuottajaa.
Foorumissa 22.10. keskusteltiin hyvinvointialueen vuoden 2026 talousarvioesityksestä, palvelustrategiasta sekä palveluverkosta. Kävimme läpi myös palvelusetelin sääntökirjan yleisen osan muutoksia. Sääntökirjan yleiseen osaan esitetään joitakin muutoksia vuodelle 2026 ja nämä käydään läpi foorumissa. Sääntökirjan yleinen osa vuodelle 2026 julkaistaan hyvinvointialueen nettisivuilla myöhemmin loppuvuodesta. Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta päättää sääntökirjamuutoksista kokouksessaan 13.11.25.
Foorumin taustamateriaalina oli hyvinvointialuejohtajan 8.10. julkaistu talousarvioesitys 2026 sekä siihen liittyvät muut suunnitelmat. Talousarvioon liittyviin materiaaleihin voi tutustua täältä ja palvelustrategiaan ja -verkkoon liittyviin materiaaleihin täältä.
Foorumissa kuultiin ensin alustukset aiheista mikä jälkeen käytiin yhteinen keskustelu. Foorumissa käyty keskustelu sekä Webropol-lomakkeella saadut kommentit on huomioitu osana palvelustrategian ja palveluverkon lausuntoyhteenvetoa, joka menee osaksi vuoden 2026 talousarviokokonaisuuden päätöksentekomateriaalia. Palveluntuottajafoorumista kootut näkökulmat sekä vaikutusten ennakkoarviointi kokonaisuudessaan on luettavista tästä linkistä.
Palveluntuottajien ja yritysten palautteessa palvelustrategian tavoitteet koettiin hyvinä ja tavoiteltavina mutta esitys palveluverkosta näyttäytyy ristiriitaisena. Palveluntuottajiin kohdistuvista muutoksista toivottiin ennakollista ja selkeää viestintää. Myös kustannustehokkaimman palvelun tuottamistavan valinnan tärkeyttä korostettiin.
Palveluntuottajafoorumissa 12.11. käsiteltiin vuoden 2026 hankintasuunnitelmaesitystä sekä käytiin läpi yleisesti hankintojen toteuttamista
Syksyn toinen palveluntuottajafoorumi pidettiin ke 12.11. klo 13.30–16.00 hyvinvointialueen valtuustosalissa (Viitaniementie 1A). Foorumiin osallistui yhteensä noin 45 palveluntuottajaa.
Foorumin taustamateriaalina oli hyvinvointialuejohtajan 8.10. julkaistun talousarvioesityksen yhteydessä julkaistu hankintasuunnitelmaesitys 2026. Muuhun talousarvioon liittyviin materiaaleihin voi tutustua täältä.
Foorumissa keskusteltiin muun muassa hyvinvointialueen vuoden 2026 hankintasuunnitelmaesityksestä sekä hankintojen toteuttamisesta yleisesti Keski-Suomen hyvinvointialueella. Foorumissa kuultiin ensin alustukset aiheista, minkä jälkeen käytiin yhteinen keskustelu. Foorumissa käydystä keskustelusta sekä Webropol-lomakkeella saatavista kommenteista kootaan muistio, joka menee tiedoksi hankintoja valmisteleville ja kilpailutuksia toteuttaville työntekijöille.
Yhteisessä keskustelussa korostui vuorovaikutuksen tärkeys eri vaiheissa hankintaprosessia. Myös kustannuslaskennan avaaminen huomiotavien kustannusteen osalta sekä hyvinvointialueen oman palvelutuotannon hinta verrattuna ostopalveluun nousi keskusteluun. Tärkeää on myös toteuttaa hankintoja niin, että pienillä palveluntuottajilla on mahdollista osallistua.
Palveluntuottajafoorumissa 3.12. aiheena hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen sekä kehittämisyhteistyö ja Living Lab toimintamalli
Syksyn viimeisessä palveluntuottajafoorumissa ke 3.12 klo 13.30-16.00 käsitellään hyvinvoinnin, terveyden sekä turvallisuuden edistäminen teemoja.
Joulukuun palveluntuottajafoorumi toimii yritysten ja palveluntuottajien kanssa käytävänä lain sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä annetun lain 612/2021 7 §:n mukaisena hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvotteluna vuodelle 2025.
Ilmoittaudu foorumiin tällä lomakkeella. Ilmoittautumislomakkeella on mahdollista antaa myös palautetta palveluntuottajafoorumeista ja ehdottaa käsiteltäviä aiheita.
Vuoden viimeiseen palveluntuottajafoorumiin pääset liittymään tästä.
Foorumin alussa on lyhyt taustoitus lakisääteisistä neuvotteluista sekä esityksestä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen tavoitteiksi 2026-2029. Tämän jälkeen kuulemme alustukset ELY-keskuksen (1.1.2026 alkaen Keski-Suomen elinvoimakeskus) ja Keski-Suomen liiton kautta hakuun tulossa olevista kehittämisrahoituksista sekä ikääntyneiden hyvän arjen opetus- ja tutkimuskeskus projektissa kehitettävästä Living Lab innovaatioekosysteemistä.
Yhteisen keskustelun näkökulmana on:
- Millaisia mahdollisuuksia yritykset ja palveluntuottajat näkevät oman toimintansa kautta edistää hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden tavoitteita?
- Onko hakuun tulossa olevista kehittämisrahoituksista löydettävissä mahdollisuuksia yhteistyössä edistää hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta?
- Mitä Living Lab toimintamallista on tärkeää ottaa huomioon yritysten ja palveluntuottajien näkökulmasta?
Toivomme vilkasta keskustelua mitä mahdollisuuksia yritykset ja palveluntuottajat näkevät oman toimintansa kautta edistää keskisuomalaisten hyvinvointia ja terveyttä!
Palveluntuottajafoorumi
Palveluntuottajafoorumi on säännöllinen osallisuuden sekä vaikuttamisen väylä palveluntuottajille. Foorumi mahdollistaa pitkäjänteisen kahdensuuntaisen vuoropuhelun palveluntuottajien, yrittäjien ja hyvinvointialueen viranhaltijoiden sekä luottamushenkilöiden välillä. Avoin foorumi mahdollistaa palveluntuottajien ja yritysten laajan osallistumisen hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, päätöksentekoon ja seurantaan.
Palveluntuottajafoorumi kokoontuu 3-6 kertaa vuodessa. Kokoontumisista laaditaan vuosikello, joka noudattaa hyvinvointialueen päätöksenteon aikatauluja. Tilaisuudet järjestetään hybridinä, ja ne tallennetaan katsottavaksi kahden viikon ajaksi. Tilaisuuden jälkeen on esitysten ja materiaalien kommentointimahdollisuus sähköisellä alustalla. Foorumin keskusteluista ja jälkikäteen tulleista kommenteista laaditaan muistiot, jotka toimitetaan valmistelijoille sekä päättäjille. Foorumista tai työryhmätyöskentelystä ei makseta kokouspalkkioita eikä matkakovauksia.
Palveluntuottajafoorumissa käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi:
- hyvinvointialueen talousarvioesitys
- hankintasuunnitelma sekä palvelusetelien sääntökirjojen yleinen osa
- hyvinvointialueen strategian seuranta ja arviointi sekä tulevaisuustyö
- hyvinvointikertomus ja hyvinvointisuunnitelma ja näiden seuranta
- muut suunnitelmat väestön hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi
Foorumin koollekutsumisesta ja sisällöllisestä valmistelusta vastaa hyvinvointialue. Foorumille on nimetty palveltuottajista koostuva työryhmä valmistelun tueksi. Työryhmän kokoonpanossa on huomioitu palveluntuottajien toimiala, koko ja maakunnan erilaiset alueet.
Työryhmä jäsenet ovat:
Mila Korhonen, Mehiläinen Oy
Petri Palviainen, Keski-Suomen aluetaksi Oy
Airi Hokkanen, Karpalokodit
Henrik Tuulos, Sinun Kotisairaala Oy
Kati Mustalampi, Jyväskylän hyvän olon piste Oy
Mari Pyykkönen, Pelastakaa lapset Ry
Tomi Issakainen, Respecta Oy
Palveluntuottajafoorumin sisältö on kohdennettu Keski-Suomen alueella toimiville sosiaali- ja terveysalan yrityksille, mutta foorumit ovat avoimia kaikille aiheista kiinnostuneille.
Foorumeiden tarkempi sisältö, taustamateriaali ja etäyhteyden osallistumislinkit julkaistaan verkkosivuillamme.
Lisätietoja
- Nina Peränen, palvelujohtaja, hyvinvointia ja kumppanuudet, p. 0505946783, nina.peranen(at)hyvaks.fi
- Anna-Liisa Heiskala, yhteiskuntasuhteiden päällikkö, p. 050 312 5276, anna-liisa.heiskala(at)hyvaks.fi