Hyppää pääsisältöön

Kauramäen kylä

Kauramäen kylä on Keski-Suomen hyvinvointialueen uusin ikääntyneiden asumisyksikkö, joka otettiin käyttöön Jyväskylän Etelä-Keljossa lokakuussa 2023.

Kauramäen kylän nimi viestii tavoitteesta olla enemmän kuin ikääntyneiden palvelutalo. Kylä on lämmin sana ja kuvaa yksikköä, joka on samalla kertaa sekä kodinomaisen viihtyisä että pienen kylän kokoinen. Asukkaiden lisäksi kyläyhteisöön kuulu noin 80 hengen henkilöstö. Kyläläisiin kuuluvat myös keittiön, kiinteistönhuollon ja pesulan palveluita tuottavien ulkoisten yhteisöjen työntekijät. 

Kylän asukkaat tulevat Kauramäkeen eri puolilta Keski-Suomea. Uutta lähiyhteisöä edustavat kylän ulkoilupihan aidan takana leikkivät naapuruston lapset, joiden puuhia voi ihailla puutarhakeinusta. Asumisyksikkö haluaa olla kontaktissa myös muihin Kauramäen alueella asuviin ja toimiviin – olla aktiivisen näkyvä, ei näkymätön. 

Ajatukseen aktiivisesta ikääntymisestä kuuluu osallistuminen talon toimiin omien voimien ja halun mukaan. Talossa annetaan tilaa esimerkiksi sormien upottamiselle multaan tai vaikkapa mielikuvamatkailuun aistihuoneissa. Mahdollisuudet ulkoiluun ovat erinomaiset turvallisesti aidatulla ja laajalla pihalla sekä kookkailla terasseilla. 

Lue lisää:

Kauramäen kylästä Keski-Suomen hyvinvointialueen uusin ikääntyneiden asumisyksikkö | Keski-Suomen hyvinvointialue (hyvaks.fi)

Yksiköt:

  • A: yhteisöllinen asuminen, 30 kotia heille, joiden palvelutarve on pääsääntöisesti päiväsaikaan
  • B, C ja D: ympärivuorokautinen asuminen, 15 + 15 + 15 kotia, palvelutarve ympärivuorokautista ja edellyttää henkilöstön läsnäoloa 24/7
  • Erityismuistiyksikkö: ympärivuorokautinen asuminen, 15 kotia kahdessa pienryhmässä asukkaille, joiden avuntarve kuten edellä – lisänä muistisairauteen liittyviä erityistarpeita

Yhteystiedot:

Tiimien puhelinnumeroissa vastataan ympäri vuorokauden. A-tiimin puhelut ohjautuvat kello 21:n jälkeen B-tiimiin.

Kauramäki, Viljala

  • Palveluvastaava Anne Lauren, p. 040 556 7348
  • Tiimipuhelin B: 0400 157 791.
  • Tiimipuhelin C: 0400 157 689.
  • Tiimipuhelin D: 0400 157 684.

Kauramäki Nurmela

  • Palveluvastaava, vs. Sari Nurminen, p. 040 153 0663
  • Vastaava sairaanhoitaja Tanja Varis, p. 040 358 6175
  • Tiimipuhelin A: 040 727 0658.
  • Tiimipuhelin: Erityismuistiyksikkö, p. 0400 157 596.

Yhteystiedot

Puhelinnumerot

Viljala: palveluvastaava Anne Laurén 040 556 7348
Nurmela: tiimipuhelin, erityismuistiyksikkö 040 015 7596
Viljala: tiimipuhelin D 040 015 7684
Viljala: tiimipuhelin C 040 015 7689
Viljala: tiimipuhelin B 040 015 7791
Nurmela: palveluvastaava, vs. Sari Nurminen 040 153 0663
Nurmela: vastaava sairaanhoitaja Tanja Varis 040 358 6175
Nurmela: tiimipuhelin A 040 727 0658

Osoite

Pyrstötiaisentie 2, 40530 Jyväskylä

Ajo-ohje: Eteläväylältä Tilkunlammentielle, sitten oikealle Hömötiaisentien risteysten ohittamisen jälkeen.

Sijainti kartalla