Tämä sivu on osa Nuorten mielenterveystyön hoito- ja palveluketjua.
Riittävä uni ja lepo, mieluinen liikunta ja terveyttä edistävä ravinto osana arjen rutiineja tukevat koko perheen hyvinvointia ja jaksamista. Perheissä, joissa on haasteita mielenterveyden tai päihteiden käytön kanssa, on myös usein paljon arkihaasteita. Tällöin hyvinvointia edistävien valintojen tekeminen saattaa jäädä taka-alalle tai tuntua vaikealle. Hyvään pyrkivät, yleiset uni-, ravitsemus- ja liikuntasuositukset voivat myös osaltaan lisätä vanhemmuuteen liittyviä suorituspaineita.
Olennaista on löytää ja toteuttaa itselle tärkeitä, oman perheen hyvinvointia tukevia valintoja. Liikkeelle kannattaa lähteä huomaamalla jo toimivat asiat. Tämä auttaa suuntaamaan ajatusta myös niihin valintoihin, joihin kenties kaivataan hyvinvointia vahvistavaa muutosta. Kannattaa myös muistaa, että vanhemman oma jaksaminen on koko perheen hyvinvoinnin perusta, jota on tärkeä vaalia.