Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Vikkelä-tiimistä lapsiperheille aiempaa paremmin tukea kiireellisiin tilanteisiin – uusi toimintamalli tuo myös huomattavia kustannussäästöjä

30.7.2025

Keski-Suomen hyvinvointialueen lapsiperheiden varhaisen tuen palvelujen keskiselle alueelle perustettiin Vikkelä-tiimi keväällä 2024.

Tiimi mahdollistaa lapsiperheiden ongelmatilanteiden nopean selvittämisen: kiireellistä apua edellyttävissä tilanteissa tapaamisaikoja järjestyy jopa seuraavalle päivälle. 

– Asiakkaiden tilanteita on päästy selvittämään heti ja asiakkaat on voitu ohjata entistä oikea-aikaisemmin oikeisiin palveluihin, kertoo sosiaalityöntekijä Maija Kanninen. – Tämä on vahvistanut kriisitilanteiden hallintaa ja vähentänyt työn psyykkistä ja eettistä kuormitusta.

Vähemmän kriisiytyneitä tilanteita ja huomattavat kustannussäästöt

Kun akuutteihin asioihin saadaan apua hyvissä ajoin, voidaan välttää tilanteiden kriisiytyminen. Tämä tuo myös kustannussäästöjä. Tiimi käyttää esimerkkinä asiakasperhettä, jossa vanhemmat olivat uupumisriskissä, toisella vanhemmalla oli huoli masennusoireiden palaamisesta ja toisella vanhemmalla haasteita päihteiden käytössä. Vikkelä-tiimi otti perheeseen yhteyttä samana päivänä, kun perhe toi huolensa neuvolassa esiin ja tapaaminen sovittiin heti seuraavalle päivälle. He saivat kuuden viikon aikana tukea kotipalvelusta, pikkulapsipsykologilta, päihdehoitajalta ja perhetyöntekijältä. Kuuden viikon jälkeen perhe kertoi tilanteensa parantuneen ja osaa palveluista voitiin vähentää tai lopettaa kokonaan. 

Perheen saamat palvelut kustansivat n. 5 600 €. Jos perheen tilanne olisi kärjistynyt niin, että olisi tarvittu erikoissairaanhoitoa, päihdekuntoutusta ja lastenhuollon avohuollon tukitoimia, kuten ensikotia, perhekuntoutusta tai lapsen huostaanottoa, olisivat pelkät hoidon kustannukset voineet olla tiimin kustannuslaskelman mukaan yli 40 000 € suuremmat. 

 Ilman Vikkelä-tiimiä perhe olisi joutunut odottamaan ensipuhelua viikon ajan ja ensimmäinen tapaaminen olisi järjestynyt noin kuukauden päähän, toteaa johtava sosiaalityöntekijä Piritta Jetsu. – Tilanne olisi voinut pahimmillaan kriisiytyä siten, että vanhempien voimavarat olisivat loppuneet.

Uusi toimintamalli syntyi yhdessä ideoiden

Ennen Vikkelä-tiimin perustamista kaikki asiakkaat eivät saaneet palvelua lain määrittämissä aikarajoissa, vaan määräajat saattoivat ylittyä viikoilla tai jopa kuukausilla. Tilanne aiheutti työyhteisössä kuormittumista, josta oli seurauksena pitkiä sairaslomia ja työntekijöiden vaihtuvuutta. Työntekijät kokivat eettistä stressiä, koska he kokivat, etteivät voineet tehdä työtä siten kuin asiakkaan tarve ja lainsäädäntö edellyttivät.

Koko työyhteisö kaipasi muutosta tilanteeseen, ja niinpä he ideoivat yhdessä Vikkelä-tiimin toimintamallin. Työtilanne on tiimin aloittamisen jälkeen tasaantunut koko työyhteisössä: kun Vikkelä-tiimi selvittää kiireelliset ilmoitukset ja yhteydenotot, muiden työntekijöiden ei tarvitse löytää niiden käsittelyyn aikaa jo ennestään täysistä työpäivistä. Onnistuneen muutostyön seurauksena asiakkaat saavat nyt parempaa palvelua ja työntekijät jaksavat työssään entistä paremmin.

Lue koko Vikkelä-tiimin onnistumistarina.
Kaikki onnistumistarinat luettavissa verkkosivuillamme.
 

Lisätietoja

  • Piritta Jetsu, johtava sosiaalityöntekijä, p. 050 3431793, piritta.jetsu(at)hyvaks.fi