Hyppää pääsisältöön
vammaisohjelman kuvituskuva

Uutinen

Vammaispalveluiden asiakasosallisuusryhmään haetaan uusia osallistujia

6.8.2025

Haemme uusia osallistujia asiakkaistamme Keski-Suomen hyvinvointialueen vammaispalveluiden asiakasosallisuusryhmään. Tule mukaan kehittämään vammaispalveluita ja tuomaan asiakkaan oma ääni kuuluviin.

Osallisuusryhmään voivat hakea henkilöt, joille on myönnetty vammaispalveluita. Valitun henkilön odotetaan osallistuvan ryhmän neljään etätapaamiseen. Osallistua voi itsenäisesti tai ohjatusti avustajan tai tukihenkilön kanssa. 

Osallisuusryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa, kahdesti syksyllä ja kahdesti keväällä, noin kaksi tuntia kerrallaan. Tapaamisissa keskustellaan ryhmäläisten kanssa sovitusta teemoista. Ryhmän vetäjinä toimii kaksi vammaispalveluiden työntekijää.

Ryhmään valittava henkilö ei voi olla jäsenenä muissa hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimissä. Asiakasosallisuusryhmä on vapaaehtoistoimintaa, joten jäsenille ei makseta palkkiota.

Vammaispalveluiden asiakasosallisuusryhmä-toiminta käynnistyi syksyllä 2023.
– Toiminta on lähtenyt hienosti käyntiin. Ryhmä tuottaa arvokasta tietoa ja näkemyksiä asiakkaan näkökulmasta. Edellisessä ryhmässä on keskusteltu muun muassa uuden vammaispalvelulain soveltamisesta, sen mukaisista palveluista, muutoksista ja niiden vaikutuksista asiakkaiden arkeen sekä vammaispalveluiden sujuvuudesta ja työntekijöiden tavoittamisesta.  Tulevan ryhmän kanssa on tavoitteena tarkastella ja kommentoida muun muassa muutamia uusittavia vammaispalveluiden lomakkeita sekä vammaispalveluiden tiedon saavutettavuutta, selvittää ryhmän vetäjänä toimiva sosiaalityöntekijä Mari Salminen.  

Asiakasosallisuusryhmä jatkaa edelleen kehittämis- ja vaikuttamisryhmänä, minkä vuoksi ryhmä käsittelee aiheita, jotka ovat sekä ajankohtaisia ja joihin toivotaan asiakkaiden näkökulmaa, että aiheita, jotka nousevat asiakasosallisuusryhmän jäseniltä.

Näin haet mukaan ryhmään:
•    Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostilla 31.8.2025 mennessä osoitteiseen mari.salminen@hyvaks.fi ja jenni.goos@hyvaks.fi
•    Asiakasosallisuusryhmään valitaan noin 10 jäsentä kerrallaan.
•    Sinuun otetaan yhteyttä ja ilmoitetaan uusien jäsenien valinnasta.
•    Lue lisää: Näin haet mukaan asiakasosallisuusryhmään.

Lisätietoja:
•    sosiaalityöntekijä Mari Salminen, p. 040 524 7388, mari.salminen@hyvaks.fi , Keski-Suomen hyvinvointialue, vammaispalvelut
•    palvelupäällikkö Elina Hienola, p. 050 331 2737, elina.hienola@hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, vammaispalvelut