Uutinen
Väkivaltatyön messut käynnistävät Oranssit päivät -kampanjan Keski-Suomessa
20.11.2025
Jyväskylässä järjestettävät väkivaltatyön messut avaavat naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi toteutettavan Oranssit päivät -kampanjan Keski-Suomessa.
Maksuttomat messut järjestetään Keski-Suomen hyvinvointialueen ja sen kumppaneiden yhteistyössä tiistaina 25.11. Jyväskylän yliopiston Agorassa. Tilaisuuteen on ilmoittautunut yli 200 henkilöä.
– Olemme saaneet yhdessä useiden kumppaneiden kanssa rakennettua monipuolisen ohjelman, jossa aamupäivän luentoja syventävät iltapäivän vinkkipajat, iloitsee hyvinvointi ja kumppanuudet -palvelualueen palvelujohtaja Nina Peränen Keski-Suomen hyvinvointialueelta.
Väkivaltatyön messuilla on esillä myös romanssihuijaukset. Väkivalta mielletään usein virheellisesti ainoastaan fyysiseksi väkivallaksi, mutta yhä useammin häirintää ja väkivaltaa esiintyy verkossa.
– Naisiin kohdistuvassa väkivallassa on kyse usein kontrollista, tarpeesta hallita toista ihmistä. Fyysisen väkivallan lisäksi on esimerkiksi taloudellista, seksuaalista, henkistä, hengellistä ja uskonnollista väkivaltaa tai vainoa, Peränen kertoo.
Väkivaltatyön messut on suunnattu ammattilaisille, päättäjille, opiskelijoille sekä järjestöjen ja seurakuntien edustajille, jotka haluavat vahvistaa osaamistaan väkivallan ehkäisyssä, tunnistamisessa sekä puheeksi ottamisessa. Ilmoittautuminen vuoden 2025 tapahtumaan on päättynyt.
Lisätietoa tapahtumasta: Keski-Suomen väkivaltatyön messut
Oranssit päivät -kampanja 25.11.–10.12. naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi
Maailmanlaajuinen YK:n Oranssit päivät -kampanja muistuttaa sukupuolittuneesta väkivallasta ja kannustaa toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Kampanja alkaa kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. ja loppuu ihmisoikeuksien päivänä 10.12.
Kampanjan oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa. Kampanjaan voi osallistua pukeutumalla oranssiin ja valaisemalla kohteita oransseilla valoilla. Oranssi valo loistaa kampanjan ajan myös Keski-Suomen hyvinvointialueen Sairaala Novassa.
Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma. Tilastokeskuksen (2024) mukaan Suomessa suurimmassa riskissä ovat nuoret naiset. Heistä jopa viidesosa on kokenut väkivaltaa tai tullut raiskatuksi. Voidaan sanoa, että Suomessa joka kolmas nainen kohtaa elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on EU:n turvattomin maa naisille.
Tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb toimii Oranssit päivät -kampanjan suojelijana Suomessa.
Lisätietoa kampanjasta: YK:n tasa-arvojärjestö UN Women Suomi
Lisätietoja:
- Nina Peränen, palvelujohtaja, p. 050 594 6783, nina.peranen(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue