Hyppää pääsisältöön

Verkkoasiointimme on uudistunut. Keskustele ammattilaistemme kanssa ja täytä terveyspalveluiden oirekyselyjä uudessa palvelussamme. Palvelu korvaa Omaolon oirearviot.

Siirry asioimaan.
Tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden (TKKI) neuvottelukunta käsitteli sote-alan koulutuksen kehittämistä

Uutinen

Tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden (TKKI) neuvottelukunta käsitteli sote-alan koulutuksen kehittämistä

6.2.2025

Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta (TKKI-neuvottelukunta) kokoontui 6.2. käsittelemään ajankohtaisia TKKI-toiminnan teemoja, kehittämishankkeita ja yhteistyömahdollisuuksia.

Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittäminen Jyväskylän yliopistossa

Jyväskylän yliopisto on julkaissut 15.1. selvitysryhmän raportin, jossa tarkastellaan hyvinvoinnin, sosiaali- ja terveysalan profiilia ja pitkän aikavälin tavoitetilaa. Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala ja professori Jukka-Pekka Mecklin kuvasivat raportin kautta sote-alan koulutuksen nykytilaa ja koulutustarpeiden muutosta. Sosiaali- ja terveysalan muutospaineet voivat tuoda nopeallakin aikataululla tilaa uusille koulutuspoluille. Raportin tiekartan kaksi toi

Raportin tiekartta esittää toimenpide-ehdotuksia Jyväskylän yliopiston sosiaali- ja terveysalan koulutuksen vahvistamiseksi kahden toisiaan tukevan etenemislinjan kautta. Keskeisiä kehittämistoimenpiteitä ovat:

  • Monialaisen ja modulaarisen koulutusrakenteen kehittäminen ja hyödyntäminen sekä tutkinto- että täydennyskoulutuksessa.
  • Jyväskylän yliopiston aseman vahvistaminen pedagogisena kehittäjänä, uudistajana ja koulutuksen arviointikeskuksena.  
  • Lääketieteelliseen koulutukseen liittyvän kytkösten tunnistaminen, kehittäminen ja markkinointi.

Raportti on linjassaan syksyllä 2024 solmitun Keski-Suomen hyvinvointialueen, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston aiesopimuksen kanssa, jonka myötä lääketieteen opiskelijat voivat suorittaa lähes kaikki kuudennen vuoden kliiniset opinnot ja harjoittelut Keski-Suomessa. 

Sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen tilannekatsaus

Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaalihuollon johtaja Marena Paahto ja Jyväskylän yliopiston sosiaalityön professori Marjo Kuronen esittelivät sosiaalityön TKKI-rakenteita ja niiden kehittämistä, opetuksen ja tutkimuksen tilannetta sekä Jyväskylän yliopiston roolia ja kehittämistä sosiaalityön koulutuksessa. 

Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluista noin 40 prosenttia on sosiaalipalveluita ja noin puolet hyvinvointialueen työntekijöistä työskentelee sosiaalipalveluissa. 

Jyväskylän yliopiston sosiaalityön koulutus tapahtuu yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Laitokselta valmistuu vuosittain 40–50 sosiaalityön maisteria, jotka ovat päteviä sosiaalityöntekijän virkoihin ja muihin sosiaalialan asiantuntijatehtäviin. Jyväskylän yliopiston sosiaalityön painopisteet sosiaalihuollon TKKI toiminnan kehittämiseksi ovat: 

  1. Sosiaalihuollon ja sosiaalityön käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön rakenteiden luominen ja kehittäminen (sosiaalihuollon TKKI-rakenteet)
  2.  Koulutusyhteistyö sosiaalihuollon työvoiman saatavuuden ja osaamisen vahvistamiseksi 
  3. Tutkimukseen perustuva palvelujärjestelmän ja työkäytäntöjen kehittäminen asukkaiden ja asiakkaiden arkielämän turvaamiseksi ja sosiaalisiin ongelmiin vastaamiseksi 

Sosiaalihuollon asiantuntemus on tärkeää tuoda vahvasti mukaan TKKI-toimintaan, strategiseen suunnitteluun, päätöksentekoon ja koulutusyhteistyöhön. Sosiaalialan osaamiskeskuksella on merkittävä rooli sosiaalityön monialaisessa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Osaamisen ja kehittämisen palvelujen esittely

Keski-Suomen hyvinvointialueen HR-palveluiden kehittämispäällikkö Carita Lepikonmäki ja osastonylilääkäri Anneli Kuusinen-Laukkala esittelivät hyvinvointialueen henkilöstön osaamisen ja kehittämisen kokonaisuutta sekä lääkäreiden peruskoulutusta, joissa keskeistä on yhteistyö korkeakoulujen ja oppilaitosten sekä Itä-Suomen yhteistyöalueen kanssa.

Henkilöstön koulutuskokonaisuus Hyvaks-akatemia tarjoaa hyvinvointialueen esihenkilöille monipuolisia koulutuksia ja kehittämismahdollisuuksia työarjen johtamiseen kuten henkilöstöjohtamiseen, muutosjohtamiseen, talousjohtamiseen ja työhyvinvoinnin johtamiseen. Osaamisen ja kehittämiseen kokonaisuuteen kuuluu yhteistyökoulutuksia ja opiskelijatoimintaa kuten lääkärikoulutusta, oppisopimukset ja mentorointitoimintaa. Vuonna 2024 lääkärikoulutuksen hajautetussa perusopetuksessa Keski-Suomen hyvinvointialueella oli noin 480 opiskelijaa ja noin 100 amanuenssia.

Valtion tutkimusrahoitus Itä-Suomen yhteistoiminta-alueella (YTA) 

Tutkimuspäällikkö Anssi Kailaanmäki Pohjois-Savon hyvinvointialueelta esitteli valtion tutkimusrahoituksen (VTR) tilannekatsauksen ja sen mahdollisuuksia Itäisellä yhteistoiminta-alueella. Itä-Suomen yhteistyöalueen osuus valtion yliopistotasoiseen terveyden tutkimuksen rahoitukseen vuosina 2024–2027 on 12,79 prosenttia kokonaismäärästä ja vuonna 2024 määrä oli 4 077 120 euroa. Rahoitus määräytyy edellisen rahoituskauden JUFO (julkaisufoorumi) pistekertymään, johon vaikuttavat kaikkien tieteenalojen keskeiset ulkomaiset ja kotimaiset julkaisut. 

Keski-Suomessa yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueet vuosina 2024–2027 ovat:

1. Kliininen ja translationaalinen tutkimus
2. Suuria tietoaineistoja hyödyntävien tutkimusmenetelmien saaminen terveydenhuollon käyttöön 
3. Terveydenhuollon ja palvelujärjestelmän vaikuttavuuden ja sen osana laadun ja asiakas- ja potilasturvallisuuden tutkimus 
4. Terveys- ja hyvinvointieroja kaventavan palvelujärjestelmän kehittämistä tukeva tutkimus

Yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen voi hakea valtion rahoitusta 28.3. mennessä. Jaettavana olevan tutkimusrahan enimmäismäärä on noin 8 miljoonaa euroa. Tavoitteena on rahoittaa usean eri toimijan yhteistyöhankkeita. Yhteistyön tavoitteena on ennen kaikkea luoda parhaat edellytykset sosiaalityön tutkimusperusteisen työkulttuurin vahvistamiselle ja tutkimuksen kytkeytymiselle palvelujärjestelmään. Rahoitusta voidaan myöntää esimerkiksi yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, sosiaalialan osaamiskeskusten, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen hankkeille.

Lisätietoja:

  • Pekka Neittaanmäki, TKKI-neuvottelukunnan puheenjohtaja, p. 040 550 7005, pekka.neittaanmaki(at)hyvaks.fi 
  • Lasse Leppä, konsernipalveluiden toimialajohtaja, neuvottelukunnan esittelijä, p. 050 599 9545, lasse.leppa(at)hyvaks.fi