Hyppää pääsisältöön
Aluehallitusten puheenjohtajien tapaaminen Kuopiossa

Uutinen

Neljän hyvinvointialueen hallitusten puheenjohtajat tapasivat Kuopiossa

11.8.2022

Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajien tapaamisessa korostettiin yhteistyön merkitystä hyvässä hengessä.

Kuopiossa koettiin keskiviikkona 10.8.2022 historiallisia hetkiä, kun hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajat tapasivat epävirallisesti toisensa. Tapaamisen kokoonkutsujana toimi Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen. Muita alueita edustivat Maria-Kaisa Aula Keski-Suomesta, Juha Mustonen Pohjois-Karjalasta ja Heikki Laukkanen Etelä-Savosta.

– Näen tulevassa hyvinvointialueessa paljon mahdollisuuksia. Selvää on, että yhteistyö eri hyvinvointialueiden kanssa on kuitenkin välttämätöntä. Tahtotila asian suhteen on yhteinen yli puoluerajojen, uskoo Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria-Kaisa Aula.

Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä ja yhteistyötä varten Suomeen on muodostettu viisi yhteistyöaluetta.  Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet muodostavat tuosta siis yhden kokonaisuuden.

– Kaikilla on alueellaan omia haasteita, mutta osa niistä on myös samankaltaisia. Silloin on tärkeää, että Itä- ja Keski-Suomi puhaltavat yhteen hiileen, Siun soten aluehallituksen puheenjohtaja Juha Mustonen kertoo.

Hyvinvointialueiden suurimpiin haasteisiin kuuluvat muun muassa budjettien riittävyys, tulevat ICT -muutokset, ja rekrytointi. Yhteistyöalueilla ei haluta lietsoa maakuntien välistä kilpailuasetelmaa, vaan rakentaa pitkäjänteistä ja tuloksellista yhteistyötä, josta kaikki hyötyvät. Lähiaikoina ajankohtaisia teemoja ovat mm.  työvoimakysymykset sekä toiminnan vaikuttavuuden tutkimus.

40 000 työntekijää ja neljän miljardin budjetti

Hyvinvointialueet aloittavat 1.1.2023, ja silloin vastuu sote-palveluiden tuottamisesta siirtyy hyvinvointialueille. Hyvinvointialueita tulee olemaan Suomessa yhteensä 21. Itä- ja Keski-Suomessa neljän hyvinvointialueen alueella asuu noin 800 000 ihmistä.  Näiden hyvinvointialueiden palkkalistoilla tulee olemaan lähes 40 000 työntekijää, ja alueiden yhteinen budjetti liikkuu neljässä miljardissa eurossa.

– Olemme keväästä asti halunneet tavata toisemme. Tavoitteena on, että seuraavissa tapaamisissa mukana ovat hyvinvointialueiden johtajat, ja myöhemmin myös hallitusten jäsenet. Yhteishenki meillä on ollut tässä tapaamisessa jo hyvä ja motivoitunut, Riitta Raatikainen kertoo.

Lisätietoja

  • Maria Kaisa Aula, Keski-Suomen aluehallituksen puheenjohtaja,  p. 050 530 9697