Uutinen
Kortetuvan päivätoiminta ja työvalmennus Kätevä Jyväskylässä vaihtavat toimitiloja keskenään
21.8.2025
Keski-Suomen hyvinvointialueen vammaispalveluiden Kortetuvan päivätoiminta toimii 1.9. alkaen Kortepohjan toimintakeskuksessa osoitteessa Tilustie 1. Työvalmennus Kätevä puolestaan löytyy syyskuun alusta lähtien osoitteesta Isännäntie 2.
Toiminta jatkuu kuten ennenkin
Tilamuutoksella ei ole vaikutuksia yksiköiden toimintaan, vaan toiminnan sisältö, asiakkaat ja henkilöstö säilyy samana kuin ennen muuttoa. Tavoitteena on, että muutoksen myötä molempien yksiköiden käytössä on toimivammat tilat.
Muuttoon on valmistauduttu yhdessä asiakkaiden kanssa
Muuttoa on valmisteltu yhdessä asiakkaiden kanssa kevään, kesän ja syksyn aikana.
– Toimipisteet sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, joten olemme käyneet yhdessä asiakkaiden kanssa tutustumassa tiloihin, kertoo palveluvastaava Johanna Aarniovuori.
Kortetupa suljettuna 25.-29.8., myös osa Kätevän toiminnoista on suljettuna samaan aikaan
Muuton vuoksi Kortetupa on suljettuna 25.–29.8. Myös Kätevän valmennusryhmä ja Kohtaamo ovat suljettuna 25.–29.8., mutta töissä ja avotöissä käyvät asiakkaat ovat töissä normaalisti. Asiakkaille ja läheisille on tiedotettu asiasta ja sulun aikana toimintaa tarvitseville asiakkaille on järjestetty korvaavaa toimintaa.
Kortetuvalla ja Kätevässä päivä- ja työtoimintaa kehitysvammaisille asiakkaille
Työvalmennuspalvelu Kätevä valmentaa kehitysvammaisia henkilöitä työelämään. Autamme asiakkaita työllistymään avoimille työmarkkinoille avustaviin tehtäviin. Rakennamme yksilöllisiä työllistymispolkuja, jotka vastaavat valmennettavan toiveita, osaamista ja koulutusta sekä työnantajan tarpeita. Kätevän työvalmentajat tukevat sekä työnantajaa että valmennettavaa. Osana valmennusta teemme alihankintatöitä.
Kortetupa on kädentaitopainotteinen päivätoimintayksikkö kehitysvammaisille aikuisille. Kortetuvalla on pieni puoti, jossa myymme asiakkaidemme tekemiä persoonallisia uusiomateriaaleista tehtyjä tuotteita. Puoti jatkaa toimintaansa uusissa tiloissa ja on avoinna maanantaista torstaihin klo 8–15.30 ja perjantaisin klo 8–14.
Lisätietoja:
- Johanna Aarniovuori, Kortetuvan palveluvastaava, p. 050 447 1174, johanna.aarniovuori@hyvaks.fi
- Juha Hurmerinta, Kätevän tiimivastaava, p. 050 311 8595, juha.hurmerinta@hyvaks.fi