Uutinen
Korpilahden toimintakeskuksen Kahvila Mustapannu on avoinna vapunaattona
24.4.2025
Korpilahden toimintakeskuksen Kahvila Mustapannu (Ahotie 1) kutsuu nauttimaan vapun tunnelmasta vapunaattona 30.4. klo 13–17. Vappuherkkujen lisäksi tarjolla on monipuolista ohjelmaa sekä Hyvän mielen -kivien etsintää.
Korpilahden toimintakeskuksen asiakkaat esittelevät pirteän ponnekkaassa muotinäytöksessä tämän vuoden vappumuodin trendejä. Taidenäyttely tutustuttaa kävijän toimintakeskuksen kädentaitoryhmän vapputeemaisiin ”Laita Maski” -näyttelyn töihin sekä Piia Havusen posliinitöihin. Elävää musiikkia tarjoilevat Maanavilja ja Aaro Duo. Lisäksi avoimella kirpparilla voi ostaa tai myydä.
Etsi hyvän mielen kiviä
Toimintakeskuksessa on kevään aikana maalattu Hyvän mielen -kiviä. Kivet ovat eri värisiä ja niihin on maalattu iloisia ja hauskoja ilmeitä. Kivet piilotetaan Korpilahden keskustan alueelle ja niitä voi etsiä vapunaattona tapahtuman ajan klo 13–17. Löytäjä saa pitää löytämänsä kiven. Kiviin on myös merkitty numero, jolla voi lunastaa lisävoiton toimintakeskuksesta. Voitot ovat lahjoituksia paikallisilta yhteistyökumppaneilta. Vihjeitä kivien sijainneista voi käydä tiedustelemassa toimintakeskuksesta. Kiviä on piilotettu yhteensä 100 kappaletta.
– Tarkoituksenamme on jakaa hyvää mieltä ja toivottaa kaikille hauskaa vappua, kertoo ohjaaja Ulla Kutvonen Korpilahden toimintakeskuksesta.
– Toimintakeskuksen asiakkaat ovat olleet tiiviisti mukana tapahtuman järjestämisessä. Olemme valmistelleet tapahtumaa pitkin kevättä. Tapahtuma tuo asiakkaillemme mukavia kohtaamisia niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Haluamme myös kiittää yhteistyökumppaneita ja lahjoittajia yhteistyöstä, palveluvastaava Sanna Koskimies kiittelee.
Kahvila Mustapannun vappujuhlien järjestelyistä vastaa Korpilahden toimintakeskus paikallisten yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Keski-Suomen hyvinvointialueen Korpilahden toimintakeskus järjestää päiväaikaista toimintaa aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Toimintaan kuuluu muun muassa alihankintatöitä, kädentaitoja, virkistäytymistä ja arjen taitojen harjoittelua.
Lisätietoja:
- palveluvastaava Sanna Koskimies, p. 040 743 6449, sanna.koskimies(at)hyvaks.fi, Korpilahden toimintakeskus, Keski-Suomen hyvinvointialue
- ohjaaja Ulla Kutvonen, p. 050 420 3228, ulla.kutvonen(at)hyvaks.fi, Korpilahden toimintakeskus, Keski-Suomen hyvinvointialue