Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus ja Jyväskylän yliopisto tapasivat 26.3.2024.

Uutinen

Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen hyvinvointialue edistävät yhdessä ihmisten hyvää elämää

27.3.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus ja Jyväskylän yliopisto tapasivat 26.3.2024 Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa.

Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala kuvasi tapaamisessa muun muassa Jyväskylän yliopiston keskeisiä tunnuslukuja ja sosiaali- ja terveysalan tohtorikoulutettavien kehittämistyötä sekä loi näkymää tulevaisuuteen.

- Ihmisten hyvä arki ja hyvä elämä ovat yhteisiä tavoitteitamme yliopiston kanssa. Tiivistyvä yhteistyömme tekee hyvinvointialueesta vetovoimaisen työnantajan sosiaali- ja terveysalan osaajille, jotka haluavat tehdä merkityksellistä työtä ja kehittää palveluita ihmislähtöisiksi, sanoo hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula.

-Hyvinvointialue on yksi keskeisiä kumppaneitamme sekä koulutuksessa että jatkossa entistä enemmän tutkimuksessa. Itäinen YTA-alue tuo meille lisää yhteistyön mahdollisuuksia Itä-Suomen yliopiston kanssa, sanoo Ojala.

Jyväskylän yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto tuottavat yli 60 % sosiaali- ja terveysalan yliopistotasoisesta koulutuksesta Suomessa. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa koulutus- ja tutkimusprofiilien ja niiden välisen synergian vahvistamiseksi.

Ojalan mukaan suomalaisen tieteen ja tutkimuksen kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tasoa ja vaikuttavuutta aiotaan nostaa. Yliopistojen on tarkoitus lisätä ja uudistaa tohtorikoulutusta siten, että tutkinnon suoritusajat lyhenevät ja koulutuksen laatu tulee paranemaan.

Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän yliopiston strateginen kumppanuussopimus solmittiin maaliskuussa 2024. Kumppanuuden tavoitteina on edistää ja syventää yhteistyötä ja monitieteistä osaamista tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan osa-alueilla sekä nostaa Keski-Suomen profiilia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kouluttajana ja alan kehittäjänä. Kumppanuuksissa korostuu yliopistojen tehtävä tiedeyliopistona sekä hyvinvointialueen tehtävä hyvinvoinnin edistäjänä ja kehittäjänä.

Kumppaneiden yhteisiksi tutkimuksen ja koulutuksen kärkiteemoiksi on tunnistettu muun muassa ikääntymiseen liittyvät haasteet, liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvät elintavat, ICT-ratkaisut sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden alan vaikuttavuustutkimus.
 

Lisätietoja:

  • Maria Kaisa Aula, aluehallituksen puheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 530 9697, mariakaisa.aula(at)hyvaks.fi
  • Jari Ojala, rehtori, Jyväskylän yliopisto, p. 040 024 7387, jari.ojala(at)jyu.fi