

Uutinen
Hyvinvointialueen ensimmäisessä Vaikuttavuuspäivässä kuultiin esimerkkejä vaikuttavuuden parantamisesta
15.4.2025
Keski-Suomen hyvinvointialueen ensimmäinen Vaikuttavuuspäivä järjestettiin 09.4.2025 Sairaala Novassa ja etäyhteydellä. Ammattilaisille suunnattuna koulutustilaisuutena järjestettyyn päivään osallistui yhteensä noin 60 ammattilaista.
Tilaisuuden tavoitteena oli, että ammattilaiset saavat ideoita, ajatuksia ja työkaluja sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuuden parantamiseen ja tavoitteelliseen vertaiskehittämiseen.
— Vaikuttavuuspäivään osallistuneilta saadun palautteen perusteella päivä oli antoisa. Uskon, että seuraavan vuoden aikana saamme lisää onnistumisia ja konkreettisia esimerkkejä vaikuttavuuden paranemisesta hyvinvointialueellamme, kertoo asiantuntija Mari Rantamäki.
Keski-Suomen hyvinvointialueen Vaikuttavuuspäivä järjestetään jatkossa vuosittain.
Vaikuttavuustyötä tehdään hyvinvointialueella laajasti eri palvelualueilla
Vaikuttavuuspäivän aikana kuultiin käytännön esimerkkejä hyvinvointialueen eri palvelualueilla tehdystä ja meneillään olevasta vaikuttavuustyöstä ja sen tuloksista.
Suun terveydenhuollossa oli huomattu, että eri kunnissa kouluikäisten tervehampaisten osuudessa on selkeää vaihtelua. Tavoitteena on, että yhä useampi lapsi harjaa hampaansa kaksi kertaa päivässä ja harjauksen laatu on riittävän hyvää. Tämän avulla uskotaan tervehampaisten lasten ja nuorten osuuden Keski-Suomessa lisääntyvän ja pitkällä tähtäimellä vaikuttavan myönteisesti myös aikuisten hammasterveyteen.
Avosairaanhoidossa on saatu parannettua viimeisten vuosien aikana tyypin 2 diabeetikoiden kolesterolitasapainoa, jossa oli aiemmin todettu selkeä hoitovaje. Myös verenpaineen hoitotasapainoa on tarpeen parantaa ja se on tällä hetkellä avosairaanhoidon toisena vaikuttavuustavoitteena. Terveydenhoitaja Sanna Ruuska kertoi konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä hoitajat ja lääkärit Viitasaarella ja Pihtiputaalla ovat tehneet näiden hoitotulosten parantamiseksi.
Lastentautien poliklinikalla tavoitellaan parempia tuloksia hoidossa olevien 0-15-vuotiaiden tyypin 1 diabeetikoiden pitkäaikaissokerin hoitotasapainoon, jonka on todettu olevan muuta Suomea huonompi. Keinoja tuloksen parantamiseksi on otettu käyttöön ja tulosten odotetaan tämän ja ensi vuoden aikana paranevan.
Munuaiskeskuksessa alkuvuonna käynnistyneen vaikuttavuustyön avulla pyritään lisäämään kotona tehtävien munuaiskorvaushoitojen osuutta. Kliinisen hoitotyön asiantuntija Maiju Vuori kertoi kotona tehtävien munuaiskorvaushoitojen vahvistavan potilaiden elämänlaatua muun muassa mahdollistamalla vapaammat aikataulut. Lisäksi kotona tehtävät munuaiskorvaushoidot säästävät terveydenhuollon kasvavia resursseja.
Hoitotyön johtaja Heljä Lundgrén-Laine kertoi, että hoitotyön mittareiden avulla on tunnistettu parannettavaa sairaalahoidossa olevien vajaaravitsemus- ja itsemurhariskin tunnistamisessa, ihon kunnon tarkistamisessa sekä haittaa aiheuttavien kaatumisten ja putoamisten vähentämisessä olevan Keski-Suomen hyvinvointialueella parannettavaa. Näihin vaikuttamalla on mahdollista vaikuttaa merkittävästi sekä inhimilliseen kärsimykseen että kustannuksiin.
Kotihoidossa oli tunnistettu RAI-arvioinneissa (asiakkaan toimintakyvyn arviointi) osalla asiakkailla olevan kohonnut päivystyskäyntitarpeen riski. RAI-koordinaattori Mervi Kivistö kertoi, että RAI-arvioinnin avulla näitä asiakkaita on tunnistettu ja heidän tilanteitaan saatu hoidettua paremmaksi esimerkiksi lääkehoidon muutosten avulla tai hygieniahoitoa tukemalla.
Sosiaalihuollossa arjen vaikuttavuustyössä ollaan niin Keski-Suomessa kuin koko Suomessakin vielä alkuvaiheessa. Sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja Sointu Möller kertoi Keski-Suomessa vaikuttavuustyön edistämiseksi olevan menossa useita kehittämistoimenpiteitä, kuten yhteisövaikuttavuuden ja tiettyjen mittareiden käyttöönoton edistäminen.
Ortopedian osalta puheenvuoron piti OYS:n sairaalapalveluiden ja ensihoidon toimialajohtaja Juha Paloneva. Hän kertoi siitä, miten ortopediassa oli tutkimusnäyttöön perustuen karsittu vähähyötyisiä toimia ja saatu aikaan merkittäviä kustannussäästöjä. Hän toi esiin myös, että on epäeettistä tarjota potilaalle vaikuttamatonta hoitoa ja lain mukaista olla antamatta hyödytöntä hoitoa.
Lisätietoja:
- Mari Rantamäki, asiantuntija, vaikuttavuus ja vertaiskehittäminen, mari.e.rantamaki(at)hyvaks.fi, p. 050 311 8609
- Aapo Tahkola, vaikuttavuusylilääkäri, aapo.j.tahkola(at)hyvaks.fi