Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen esihenkilöitä on kokoontunut Johtamisen kulmakivet -tapahtumaan sankoin joukoin.

Uutinen

Esihenkilöille johtamisen kulmakiviä

4.6.2025

Keski-Suomen hyvinvointialueen esihenkilöille järjestettiin toukokuun lopussa Johtamisen kulmakivet -tapahtuma. Tapahtumapäiviä järjestettiin kolme samansisältöistä, jotta kaikilla esihenkilöillä olisi mahdollisuus osallistua yhteen niistä.

Kunkin päivän osallistujat pääsivät yhdessä pohtimaan hyvinvointialueen yhteisiä periaatteita johtamiseen.

Lähiesihenkilöiden johtamisosaamista on kehitetty osana hyvinvointialueen henkilöstöohjelmaa syksystä 2023 alkaen. Johtamisen kulmakivet -kokonaisuus on osa Hyvaks-akatemiaa esihenkilöille. Laadukkaan esihenkilö- ja johtamisosaamisen varmistaminen sekä moniammatillisen osaamisen vahvistaminen ovat hyvinvointialueen strategiassa esiin nostettuja menetystekijöitä.

Yhteiset päivät käynnistivät esihenkilöiden dialogin

–Johtamisen kulmakivien määrittely on käynnistynyt noin vuosi sitten. Eri tasojen esihenkilöitä on haastateltu ja ylin johtomme on linjannut työtä vaihe vaiheelta ja seurannut sen edistymistä sekä ollut mukana alkukehittämisessä aktiivisesti, kertoo henkilöstön kehittämispäällikkö Carita Lepikonmäki.

Haastattelujen ja linjausten pohjalta luonnostellut Johtamisen kulmakivet lanseerattiin ja käsiteltiin esihenkilöiden dialogeissa toukokuussa. Yhteensä 429 hyvinvointialueemme esihenkilöä kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä verkostoitumaan, keskustelemaan johtamisesta ja pohtimaan omaa johtajuuttaan pelillisin keinoin. Ylintä johtoa oli mukana jokaisessa päivässä, osa johtajista oli paikalla useampana päivänä osan aikaa. 

Jokaisen esihenkilön tehtäväksi tuli myös tehdä päivän aikana henkilökohtainen sitoumus, joka on omaan johtamiseen tai toimintatapaan liittyvä konkreettinen haaste tai mahdollisuus kehittämiseen. 26.5.2025 mennessä sitoumuksia on kirjattu yhteensä 326 kpl.

Esihenkilöiden arvostus toisia esihenkilöitä kohtaan näkyi päivissä

Esihenkilöiltä on kerätty palautetta eri tavoin toukokuussa toteutetuista dialogipäivistä. 

–Paikan päällä esihenkilöt kertoivat toivoneensa yhteisöllisiä päiviä, ja tapahtumassa hyödynnetty pelillinen menetelmä koettiin mielekkääksi. Puheensorina pelipöydissä oli aktiivista, iloista ja innokasta, Lepikonmäki kuvailee.

Esihenkilöiltä kerättiin palautetta myös kirjallisesti tapahtuman jälkeen. 4.6.2025 mennessä palautekyselyyn on vastannut 173 osallistujaa. Keskimäärin esihenkilöiden tyytyväisyys tapahtumaan kokonaisuutena oli 3,13/5,00. Kyselyn perusteella suurin osa palautteen antajista olivat erittäin tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä päivän aiheen relevanssiin, annettuihin materiaaleihin, ryhmätoimintoihin, vetäjään ja järjestelyihin. Yleiseen sisältöön ja ajanhallintaan oli tyytymättömiä reilu 20 prosenttia vastaajista.

Esihenkilöiden osaamisen kehittäminen jatkuu

–Esihenkilöiden työ jatkuu lokakuussa 2025 seurantatilaisuudessa, johon kutsutaan palvelupäälliköt, palvelujohtajat, vastuualuejohtajat ja ylin johto. Lähdemme myös kehittämään esihenkilöosaamisen tavoitetilaa, johon liittyy strategia, johtamisen kulmakivet ja esihenkilön työtehtävät. Olemme jo kaksi vuotta järjestäneet esihenkilöille Hyvaks-akatemiassa omia ja tuettuja koulutuksia. Johtamisen kulmakivet ohjaavat suunnitteluamme jatkossa, kertoo Carita Lepikonmäki. 

Johtamisen kulmakivien määrittely- ja dialogityötä on rahoitettu toimintamallien kehittämiseen tarkoitetulla valtion avustuksella. 

Hyvaks-akatemia esihenkilöille tarjoaa laajenevan valikoiman hyvinvointialueen omia johtamiskoulutuksia sekä tuettuja johtamisopintoja. Lähiesihenkilöiden johtamisosaamisen kehittymisen mittaamiseen on käytetty vuosittaista johtamiskyselyä, koulutussuunnitelmatyötä ja toteumia, Mitä kuuluu -työhyvinvointikyselyä ja erilaisia palautteita. Tavoitteena on johdon ja esihenkilöiden osaamisen kehittämisen eteneminen osaamiskartoitusten ja johtamisen kulmakivien mukaisesti kohti koulutuksen vaikuttavuuden arviointia vuonna 2026.