Hyppää pääsisältöön

Erityistaitona hyvä kohtaaminen – Sairaanhoitaja Pinar jää positiivisena potilaiden mieleen

Sairaala Novan akuuttiosastolla työskentelevää sairaanhoitajaa Pinar Sahindalia motivoi aito mahdollisuus auttaa ihmisiä. Arki akuuttiosastolla on vaihtelevaa, ja juuri siksi Pinar kokee työnsä kiinnostavaksi. Jokaisella potilaalla on omanlaisensa tilanne, eikä voi ennalta arvata, millainen työvuorosta on tulossa. 

Uudet asiat innostavat kehittymään

Pinar on tullut Suomeen 17-vuotiaana Turkista. Ahkeran kielenopiskelun myötä hän hakeutui kouluun ja suoritti ensin lähihoitajan ja myöhemmin sairaanhoitajan tutkinnon. Opintojensa viimeisen harjoittelunsa hän teki nykyisellä osastollaan.

– Tulin tänne kesätöihin ja sillä tiellä olen edelleen. Täällä on ollut hyvä työskennellä, Pinar kertoo.

Työn ohella hän on suorittanut muun muassa palliatiivisen ja saattohoidon erikoisammattitutkinnon ja toimii nyt yhtenä osastonsa hygieniavastaavana. Ammatin lisäksi myös Suomen kulttuurissa on ollut paljon opettelua, mutta ajan myötä sitäkin ymmärtää aina vain paremmin.

– Haluan oppia uutta, luen paljon ja osallistun mielelläni erilaisiin koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan. Oikeastaan itsensä kehittämistä tapahtuu työarjessa joka päivä – ei vain sairaanhoitajana, vaan myös ylipäätään ihmisenä, Pinar pohtii.

Työyhteisö kannattelee muutosten keskellä

Työ akuuttiosastolla on ajoittain hektistä ja kuormittavaa, mutta hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan ja voimaan hyvin. Työyhteisö on kokenut myös isoja muutoksia, mutta niistä on päästy yli – yhdessä.

– Meillä on ihana työporukka, jossa jokainen on tärkeä. On hienoa olla osa sitä. Autamme ja tuemme toinen toisiamme, ja voimme puhua toisillemme avoimesti, jos jokin painaa mieltä.

Esihenkilön tuki, työyhteisön ilmapiiri ja mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi omiin työvuoroihin, nousevat esiin tärkeinä työhyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttavina tekijöinä. Avoin keskustelu ja oma eteenpäin suuntaava asenne ovat osana luomassa hyvää ja turvallista työskentely-ympäristöä.

Työn merkityksellisyys löytyy kohtaamisista

Hyvä kohtaaminen on selvästi Pinarin erityistaito, josta hän myös saa usein kiitosta. Hänen avoimuutensa sekä lämmin ja huomioonottava tapansa kohdata toinen ihminen jäävät monien mieleen. 

Eräskin potilas on antanut kiitollisena palautetta, kuinka sairauden hoidon ohella Pinar on toiminnallaan hoitanut myös potilaan mieltä. Potilailta ja omaisilta tuleva kiitos ja palaute antavat voimaa ja kannattelevat häntä raskainakin päivinä.

– Onnistumisen tunne on paras asia tässä työssä. Tuntuu todella hyvältä, kun näkee potilaan voinnin kohenevan ja tietää, että oma työ on siinä auttanut, Pinar hymyilee.