Hyppää pääsisältöön
Olli Punkka

Terveyskeskuslääkäri Olli Punkka hoidon jatkuvuuden ja luottamuksen rakentajana

Novan terveysaseman vastaanottohuoneessa kuuluu rauhallinen ääni ja ystävällinen tervehdys, kun yleislääketieteen erikoistuva lääkäri Olli Punkka ottaa potilaan vastaan. Hänen työssään tärkeintä on luottamus ja se, että potilaan asiat tulevat hoidetuksi kokonaisvaltaisesti. 

– Parasta työssäni on hoidon jatkuvuus. Kun tuntee potilaan entuudestaan, asiat sujuvat ja luottamus on molemminpuolista, Olli Punkka kuvailee työnsä peruspilareita. 

Työarki on monipuolista ja se sisältää perusvastaanottojen lisäksi koululääkärin tehtäviä, rasituskokeiden tekemistä, päivystystä sekä yhteistyötä muun muassa ikääntyneiden hoivakodin, kotihoidon ja mielenterveyspalvelujen kanssa. 

– Työn monipuolisuus ylläpitää motivaatiota. On palkitsevaa, kun saa hyödyntää osaamistaan laajasti. 

Työn sujuvuus pitovoimana 

Olli Punkka korostaa työnantajan roolia siinä, että arki pysyy hallittavana ja mielekkäänä. Hänen mielestään pitovoima syntyy ennen kaikkea hoidon jatkuvuuteen ja työn sujuvuuteen satsaamisesta. 

– Kun työprosesseja kehitetään, henkilöstöresurssit ovat kunnossa ja omaan työhön on vaikutusmahdollisuuksia, ihmiset sitoutuvat. Se saa tekemään työtä pitkäjänteisesti ja hyvällä fiiliksellä, Olli Punkka toteaa. 

Hän kertoo, että Novassa on hyvin matala kynnys keskustella esihenkilön kanssa kuormituksesta tai työjärjestelyistä.  
 
– Meillä on hyvä avoin ilmapiiri. Jos työmäärä tuntuu liialliselta, siitä voi puhua ja asioita lähdetään ratkomaan yhdessä. 

Tiimityötä potilaan parhaaksi 

Erikoistuvana lääkärinä Olli Punkka osallistuu säännöllisesti koulutuksiin ja osaamisen kehittämiseen kannustetaan. Hyvinvointialueen tarjoamat koulutukset, lääkäripäivät ja mahdollisuudet jatkokouluttautumiseen tukevat ammatillista kasvua. 

Myös työn joustavuus saa Olli Punkalta kiitosta. Työviikkojen sisältöä voi suunnitella, työaikaan pystyy vaikuttamaan ja etäpäivien tekeminenkin on mahdollista.  

Novan terveysasemalla toimii tiimimalli, jossa lääkärit, hoitajat ja muut ammattilaiset työskentelevät tiiviissä yhteistyössä potilaiden parhaaksi. Yhteistyö vahvistaa hoidon jatkuvuutta ja tekee arjesta sujuvampaa. 

– Kun potilaan tuntee sekä lääkäri että hoitaja, yhteistyö on vaivatonta ja hoito toimii. Tiimityö on tärkeä osa perusterveydenhuollon vahvuutta.