Hyppää pääsisältöön
Kaksi nuorta istuvat puistonpenkillä

Nuorten mielen hyvinvoinnin kampanja

Vuoden 2024 alussa alkanut nuorten mielen hyvinvoinnin kampanja tuo esiin nuorten mielen hyvinvointia vahvistavia tekijöitä ja opiskeluhuollon ja mielenterveyden palveluita lähemmäksi nuoria. 

Kampanjan tavoitteet

Kampanjan kohderyhminä ovat lapset ja nuoret, heidän vanhempansa ja huoltajansa sekä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen nuoria työssään kohtaavat ammattilaiset ja muut toimijat. 

Kampanjan tärkein tavoite rohkaista nuoria puhumaan ja hakemaan apua varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on myös vähentää mielenterveysongelmiin usein liitettävää negatiiviistä leimaa. Lapsiin ja nuoriin vaikuttavat monet ympäristötekijät: Heille kasautuu kohtuuttomia paineita esimerkiksi koulumenestyksestä, maailmanlaajuisista uutisista, ulkonäöstä, suurista aikuisuuden vaatimuksista, verkosta ja somesta.  

Myös perheiden yhteisen ajan ja läsnäolon puute on tunnistettu ja vanhempien läsnäoloa tarvitaan lisää myös digitaalisiin kanaviin. Haluamme myös lisätä yhteisöllistä työtä opiskeluhuollossa sekä lisätä vanhempien ja huoltajien tietoisuutta opiskeluhuollon palveluista. Pitkän aikavälin tavoitteena on, ettei nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireilu jatka kasvua.

 

Jäikö joku asia mietityttämään?

Kysy meiltä! Jos haluat lisätietoja kampanjasta tai haluaisit tehdä somepostauksia yhteistyössä, ota yhteyttä. Mietitään yhdessä!

  • Miia Matilainen, nuorten etätyöntekijä, perhekeskuskoordinaattori, miia.matilainen@hyvaks.fi, p. 040 612 7349 
  • Mari Kolu, palvelupäällikkö, kouluterveydenhuolto, mari.kolu@hyvaks.fi, p. 040 761 6308
  • Hanna Hämäläinen, palvelupäällikkö, nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut, hanna.k.hamalainen@hyvaks.fi, p. 040 480 6010

 

Hei nuoriso! Näillä spekseillä voit osallistua mielen hyvinvoinnin kampanjaan 

Mitä mielen hyvinvoinnin juttuja sinä teet, jotta elämä tuntuu mukavammalta? Voit jakaa valmiin vinkin tai julkaista oman postauksesi, miten huolehdit hyvinvoinnistasi. Tyyli on vapaa!

Lyhyt ohjeistus

  • Tägää postaukseesi IG-tilimme @nuorille_hyvaks 
  • Käytä aihetunnisteina ainakin #nuori #mielenhyvinvointi #nuortenhyväks #hyvaks. Jaamme tekemiänne vinkkipostauksia IG-stooreissamme. 

Kannattaa myös ehdottomasti ottaa @nuorille_hyvaks-kanava seurantaan ja bongata muiden vinkkaamia mielen hyvinvoinnin vinkkejä. 

Hei yhteistyökumppani! Näin osallistut tärkeään kampanjatyöhön

Kannustamme kouluja, järjestöjä, kuntia ja kaikkia nuorten parissa toimivia lähtemään mukaan edistämään nuorten mielen hyvinvointia. Voitte osallistua kampanjaan esimerkiksi näin:  

  • Jakakaa somekanavillanne mielen hyvinvointiin liittyviä postauksia  
  • Voitte tehdä julkaisuja yhteistyössä nuorten kanssa. Antakaa nuorten kertoa, mitä toimintaa järjestätte nuorille tai yhdessä nuorten kanssa. Voitte myös itse kertoa, minkälaista nuorten mielen hyvinvointia vahvistavaa toimintaa järjestätte.    

Ohjeistus

  • Tägää postaukseen IG-tilimme @nuorille_hyvaks. Jaamme postauksianne omissa kanavissamme. TikTok-kanavaa meillä ei toistaiseksi ole käytössä.
  • Käytäthän aihetunnisteina ainakin #nuori #mielenhyvinvointi #nuortenhyväks #hyvaks. 
  • Käytä hissipuhetta päivitystekstin lopussa. Kopioi teksti tästä:

    Somejulkaisu on osa nuorten mielen hyvinvoinnin kampanjaa. Kampanjalla haluamme kannustaa nuoria puhumaan ja hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa. Jaa sinäkin vinkkisi mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Tehdään yhdessä merkityksellisiä tekoja nuorten hyväksi! Lisätietoja: www.hyvaks.fi/nuorten-mielen-hyvinvoinnin-kampanja. 

#nuori #mielenhyvinvointi #nuortenhyväks #hyvaks  

 

    Hei yhteistyökumppani!

    Kun alat julkaista somekanavissanne nuorten mielen hyvinvointiin liittyviä sisältöjä, voit aloittaa katsomalla yhteistyökumppaneille tarkoitetun kampanjan ohjevideon. Kaikki tällä sivulla olevat materiaalit on tarkoitettu julkiseen käyttöön.

    Tarvitsetko sähköisiin infonäyttöihin sisältöä? Ota tästä!

    Pystynäyttöihin (1080 x 1920 px) kolmen kuvan setti:

    Vaakanäyttöihin (1920 x 1080 px) kolmen kuvan setti:
    Hetkonen, tulossa on ihan just! :)
     

     

     

     

    Hetkonen vaan, tulossa on!