Keski-Suomen hyvinvointialueen rokotuksissa noudatetaan THL:n ohjeita.
In English: Influenza and coronavirus vaccinations
Keski-Suomen hyvinvointialueen rokotuksissa noudatetaan THL:n ohjeita.
In English: Influenza and coronavirus vaccinations
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositusten mukaan syyskuussa 2024 ensimmäisenä maksuttoman koronarokotuksen saavat:
Ikääntyneiden asumispalvelut ja kotihoito koronarokottavat omat asiakkaansa syyskuun aikana.
Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset saavat rokotuksen ajanvarauksella 2.9. alkaen. Tarkemmat ohjeet ajanvarauksesta löytyvät alempaa tältä sivulta.
Ensimmäisenä koronarokotukseen oikeutetut riskiryhmäläiset saavat influenssarokotuksen erikseen lokakuussa, kun rokotteet ovat saapuneet Suomeen.
Maksuttomiin influenssarokotuksiin oikeutettujen rokotukset aloitetaan porrastetusti eri ikäryhmille lokakuussa 2024. Tiedot rokotuskäytänteistä tarkentuvat myöhemmin ja niistä tiedotetaan erikseen syyskuun aikana.
Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja:
Riskiryhmiin kuulumattomien henkilöiden on mahdollista saada influenssarokote omakustanteisesti. Edellisenä vuonna saadun reseptin voi uusia Omakanta-palvelussa, Uuden rokotereseptin voi pyytää chat-palvelun kautta tai soittamalla omalle terveysasemalle.
Influenssarokote suojaa influenssalta ja sen jälkitaudeilta, kuten korvatulehdukselta, keuhkoputkentulehdukselta, keuhkokuumeelta sekä sydäninfarktilta ja aivoverenkierron häiriöltä. Rokote on paras suoja influenssaa vastaan. Se ei kuitenkaan suojaa flunssalta eli nuhakuumeelta. Influenssarokotteen saavat kansallisessa ohjelmassa maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä.
Jos tulet rokotukseen ajanvarauksella, saavu paikalle noin 10 minuuttia ennen varattua aikaa.
Tulethan rokotukselle vain terveenä. Ota mukaasi kela- tai ajokortti. Huomioithan pukeutumisessa, että rokotus annetaan olkavarren yläosaan. Puethan vastaanotolla helposti riisuttavat vaatteet. Rokotuksen jälkeen varaudu odottelemaan noin 15 minuutin ajan terveysasemalla.
Katso tarkemmat ohjeet eri asiakasryhmien ajanvaraukseen alempaa.
Verkossa varatun rokotusajan voi siirtää tai perua ajanvaraussivun kautta. Tarvittaessa voit olla yhteydessä sairaanhoitaja-chattiin (www.hyvaks.fi).
Maksuttomaan koronarokotukseen oikeutetut yli 80-vuotiaat saavat koronarokotteen omalta terveysasemaltaan ajanvarauksella. Rokotusajanvaraus aukeaa maanantaina 2.9. kello 8.00.
Eri potilastietojärjestelmistä johtuen eri kunnissa aika varataan eri asiointipalvelujen kautta:
Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Konnevesi, Laukaa, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen: Digitaalinen asiointi
Äänekoski: Äänekosken terveysaseman sähköinen ajanvarauspalvelu
Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari: eTerveyspalvelu
Tarvittaessa ajan saa varattua myös chat-palvelun kautta (pois lukien ulkoistetut terveysasemat) tai soittamalla oman terveysaseman palvelunumeroon. Numeroon voi jättää soittopyynnön ja sinulle soitetaan takaisin. Jätäthän vain yhden soittopyynnön. Takaisinsoiton toteutuminen voi kestää useita päiviä.
Voimakkaasti immuunipuutteiset yli 18-vuotiaat varaavat ajan maksuttomaan koronarokotukseen joko chat-palvelun kautta (pois lukien ulkoistetut terveysasemat) tai soittamalla oman terveysaseman palvelunumeroon. Numeroon voi jättää soittopyynnön ja sinulle soitetaan takaisin. Jätäthän vain yhden soittopyynnön. Takaisinsoiton toteutuminen voi kestää useita päiviä.
Rokotusajanvaraus aukeaa 2.9. kello 8.00.
Alle 18-vuotiaat voimakkaasti immuunipuutteiset rokotetaan opiskelu- ja kouluterveydenhuollossa ja neuvoloissa. Ajanvaraus tapahtuu opiskelu- ja kouluterveydenhuollon sekä neuvoloiden kautta 2.9. alkaen.
Jämsässä ensimmäiseen koronarokotukseen oikeutetut asiakasryhmät saavat rokotuksen 2.9. alkaen ajanvarauksella.
Maksuttomaan koronarokotukseen oikeutetut yli 80-vuotiaat varaavat ajan ensisijaisesti verkossa Digitaalinen asiointi -palvelussa. Ajan voi varata myös chat-palvelun kautta.
Ajanvaraus puhelimitse p. 014 336 5660. Numero palvelee maanantaista torstaihin kello 8–15 ja perjantaisin kello 8–13. Numeroon voi jättää soittopyynnön ja sinulle soitetaan takaisin. Jätäthän vain yhden soittopyynnön. Takaisinsoiton toteutuminen voi kestää useita päiviä.
Maksuttomiin influenssa- ja koronarokotuksiin oikeutettujen rokotukset aloitetaan vaiheittain iäkkäimmistä asukkaista alkaen. Ensin rokotetaan 12.10. alkaen yli 75-vuotiaita ja seuraavassa vaiheessa 9.11. alkaen rokotetaan yli 65-vuotiaita ja sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvia yli 18-vuotiaita. Edelleen jatkuu myös voimakkaasti immuunipuutteisten rokottaminen.
Rokotuksia annetaan pääasiassa ilman ajanvarausta joukkorokotuspäivinä, joita järjestetään useissa Keski-Suomen kunnissa. Suosittelemme ottamaan rokotuksen lähimmällä terveysasemalla joukkorokotuspäivinä ilman ajanvarausta.
Hauraimmille ja vakavasti liikuntarajoitteisille riskiryhmiin kuuluville suosittelemme ottamaan rokotukset ajanvarauksella.
•Ajanvaraus yli 75-vuotiaille aukeaa maanantaina 14.10. kello 8.00.
•Ajanvaraus yli 65-vuotiaille ja sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluville yli 18-vuotiaille aukeaa maanantaina 11.11. kello 8.00.
Tarkemmat tiedot joukkorokotuspäivistä ja ohjeet ajanvaraukseen näet alempaa tältä sivulta.
Kunnat ovat aakkosjärjestyksessä.
Hankasalmen terveysasema, Keskustie 53 A, 41520 Hankasalmi
Torstaina 31.10. kello 16–18 (yli 75-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille)
Torstaina 14.11. kello 16–18 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille sekä varusmiespalveluksen ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittaville)
Joutsan sosiaali- ja terveyskeskus, Myllytie 12, 19650 Joutsa
Lauantaina 12.10. kello 10–14 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 30.11 kello 10–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Novan terveysasema, Hoitajantie 3, 40620 Jyväskylä
Lauantaina 12.10. kello 9–16 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 9–16 yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 9-16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Huhtasuon terveysasema, Nevakatu 1, 40340 Jyväskylä
Torstaina 31.10 kello 8.30–15.30 (yli 75-vuotiaille)
Torstaina 7.11 kello 8.30–15.30 (yli 75-vuotiaille)
Korpilahden terveysasema, Virastokuja 2, 41800 Jyväskylä
Keskiviikkona 16.10. kello 9–14 (yli 75-vuotiaille)
Keskiviikkona 13.11. kello 9–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Keskiviikkona 4.12. kello 9–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Tikkakosken terveysasema, Kirkkokatu 3, 41160 Tikkakoski
Tiistaina 15.10. kello 9–14 (yli 75-vuotiaille)
Tiistaina 12.11. kello 9–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Tiistaina 3.12. kello 9–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Säynätsalon terveysasema, Parviaisentie 7, 40900 Jyväskylä
Torstaina 17.10. kello 9–14 (yli 75-vuotiaille)
Torstaina 14.11. kello 9–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Torstaina 5.12. kello 9–14 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Jämsän terveysasema, Sairaalantie 11, 42100 Jämsä
Lauantaina 26.10. kello 8.30–15.45 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 8.30–15.45 (yli 65-vuotiaille ja kaiken ikäisille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 8.30–15.45 (yli 65-vuotiaille ja kaiken ikäisille riskiryhmäläisille)
Kannonkosken terveysasema, Järvitie 7 A, 43300 Kannonkoski
Keskiviikkona 23.10. kello 8–15 (yli 75-vuotiaille)
Karstulan terveysasema, Koulutie 9, 43500 Karstula
Lauantaina 12.10. Kello 8–15 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 8–15 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 8–15 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Tiistaina 15.10. kello 12–16
Tiistaina 12.11 rokotamme 12–16
Kivijärven terveysasema, Keskustie 21, 43800 Kivijärvi
Keskiviikkona 23.10. kello 8–15 (yli 75-vuotiaille)
Keuruun terveysasema, Kantolantie 7, 42700 Keuruu
Lauantaina 12.10. kello 9–16 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 9–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 9–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Konneveden terveysasema, Maijankuja 2, 44300 Konnevesi
Yli 75-vuotiaille suositellaan Laukaan terveysaseman 12.10. joukkorokotuspäivää
Torstaina 14.11. kello 14-18.00 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Kyyjärven terveysasema, Honkalehdontie 9, 43700 Kyyjärvi
Tiistaina 22.10. kello 8–15 (yli 75-vuotiaille)
Laukaan terveysasema, Kantolantie 12, 41340 Laukaa
Lauantaina 12.10. kello 9–16 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 9-16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 9-16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Luhankalaisille suositellaan Joutsan terveysaseman joukkorokotuspäiviä
Multian terveysasema, Nehentie 2, 42600 Multia
Maanantaina 21.10. kello 12–16 (yli 75-vuotiaille)
Maanantaina 2.12. kello 12–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Muuramelaisille suositellaan Novan terveysaseman joukkorokotuspäiviä.
Petäjäveden terveysasema, Teollisuustie 1, 41900 Petäjävesi
Lauantaina 19.10. kello 9–16 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 30.11 kello 9–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Pihtiputaan terveysasema, Asematie 12, 44800 Pihtipudas
Keskiviikkona 16.10. kello 8–16 (yli 75-vuotiaille)
Keskiviikkona 13.11. kello 8–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Tiistaina 3.12. kello 8–17 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Saarijärven terveysasema, Sairaalantie 2, 43100 Saarijärvi
Lauantaina 12.10. kello 8–15 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 8–15 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 8–15 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Keskiviikkona 16.10 kello 9–14 (yli 75-vuotiaille)
Uuraisten terveysasema, Kuukantie 16, 41230 Uurainen
12.11.2024 klo 9-15.30 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Viitasaaren terveysasema, Sairaalantie 4, 44500 Viitasaari
Lauantaina 12.10. kello 8–16 (yli 75-vuotiaille)
Torstaina 14.11. kello 8–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Maanantaina 2.12. kello 8–17 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Äänekosken terveysasema, Terveyskatu 8, 44100 Äänekoski
Lauantaina 12.10. Kello 9–16 (yli 75-vuotiaille)
Lauantaina 9.11. kello 9–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Lauantaina 30.11. kello 9–16 (yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille)
Suosittelemme ottamaan rokotuksen joukkorokotuspäivänä ilman ajanvarausta.
Hauraimmille ja vakavasti liikuntarajoitteisille riskiryhmiin kuuluville suosittelemme ensisijaisesti ajanvarausta. Rokotusajan voi tarvittaessa ottaa myös muulla kuin omalla terveysasemalla.
Varattavissa olevat ajat näet ajanvarauspalveluun kirjauduttuasi. Huomioithan, että varttavissa olevien rokotusaikojen ajankohdat vaihtelevat terveysasemittain.
Suosittelemme ensisijaisesti käyttämään verkkoajanvarausta, jossa rokotusajanvaraus onnistuu ilman jonottamista.
Eri potilastietojärjestelmistä johtuen eri kunnissa aika varataan eri asiointipalvelujen kautta:
Chat palvelee kaikkia keskisuomalaisia pois lukien Jämsän, Kinnulan, Huhtasuon, Korpilahden, Tikkakosken ja Säynätsalon ulkoistettujen terveysasemien asiakkaat. Voit aloittaa chat-keskustelun klikkaamalla chat-ikonia tämän sivun oikeassa alareunassa.
Tarvittaessa voit varata rokotusajan soittamalla oman terveysaseman palvelunumeroon. Jämsäläiset voivat tarvittaessa varata ajan puhelimitse numerosta 014 336 5660.
Puhelimitse aikaa varatessasi jätä soittopyyntö, niin sinulle soitetaan takaisin. Jätäthän vain yhden soittopyynnön. Takaisinsoiton toteutuminen voi kestää useita päiviä. Siksi suosittelemme ensisijaisesti käyttämään verkkoajanvarausta, jossa rokotusajanvaraus onnistuu ilman jonottamista. Mikäli tarvitset apua verkkoajanvarauksen tekemiseen, suosittelemme pyytämään lähipiiriltä apua ajanvaraukseen.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa rokotetaan riskiryhmiin kuuluvat koululaiset ja opiskelijat omissa oppilaitoksissaan viikon 44 jälkeen. Tarkemmat yksityiskohdat oppilaitoskohtaisista rokotusajankohdista tiedotetaan Wilman kautta myöhemmin.
Jyväskylän ja Muuramen raskaana oleville ja alle 7-vuotiaille tarjotaan rokotuksia joukkorokotuspäivinä ilman ajanvarausta Palokan neuvolassa
Suosittelemme että asiakkaat hakisivat rokotteen joukkorokotuspäivinä. Tarvittaessa rokotusaikaa voi varata omasta neuvolasta 28.10. klo 8.00 alkaen.
Kaikissa muissa hyvinvointialueen neuvoloissa rokotetaan ajanvarauksella. Ajanvaraus aukeaa 28.10. Klo 8.00. Influenssa- ja koronarokotuksia tarjotaan myös vastaanottokäyntien yhteydessä.
Erikoissairaanhoidon käynnin yhteydessä potilaille tarjotaan influenssarokotusta ikäryhmien mukaisessa järjestyksessä. Koronarokotetta tarjotaan mahdollisuuksien mukaan.
Ikääntyneiden asumispalvelut ja kotihoito rokottavat omat asiakkaansa.