

Blogikirjoitus
Sote-alan koulutus ja tutkimus uudessa kehitysvaiheessa Keski-Suomessa
12.2.2025
Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta (TKKI-neuvottelukunta) kokoontui 6. helmikuuta 2025 keskustelemaan sosiaali- ja terveysalan koulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuudesta Keski-Suomessa. Neuvottelukunnan tavoitteena on varmistaa, että alueella on jatkossakin riittävästi osaavia sote-alan ammattilaisia. Neuvottelukunnassa on edustettuna muun muassa Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk), koulutuskuntayhtymä Gradia, Itä-Suomen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, maakuntajohtaja, yrittäjien edustaja sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen (Hyvaks) ja aluevaltuuston edustajat.
Keski-Suomi on yhdistelmä sivistystä, huippuosaamista ja yhteisöllisyyttä
Jyväskylä on yksi Suomen johtavista koulutuskaupungeista, ja opiskelijoiden määrä suhteessa väestöön on maan korkeimpia. Kaupungissa toimii useita merkittäviä oppilaitoksia: Jyväskylän yliopistossa on noin 14 600 perustutkinto-opiskelijaa, Jamkissa lähes 10 000 ja Gradiassa noin 21 000 opiskelijaa. Yhteensä Jyväskylässä on noin 45 000 opiskelijaa, mikä tekee kaupungista merkittävän koulutuksen ja osaamisen keskuksen.
Vaikka Jyväskylässä ei ole lääketieteen peruskoulutusta, sote-alan koulutustarjonta ja tutkimustoiminta on monipuolinen. Gradia, Jamk ja Jyväskylän yliopisto ovat kehittäneet ja uudistaneet koulutuksiaan vastaamaan alan tulevaisuuden tarpeita. Lisäksi sote-alan tutkimusta tehdään Jyväskylän yliopiston kaikissa tiedekunnissa, ja myös Jamk panostaa voimakkaasti tutkimus- ja kehitystoimintaan.
Lähes 700 lääketieteen opiskelijaa ja yli 200 erikoistuvaa lääkäriä Keski-Suomen hyvinvointialueella
Hyvinvointialueen eri yksiköissä tehdään laajasti sekä perus- että soveltavaa sote-alan tutkimusta. Tähän asti painopiste on ollut lääketieteellisessä tutkimuksessa, mutta uusia painopistealueita ovat muun muassa sosiaalitieteet, johtaminen, käyttäytymistieteet ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto. Yhteistyö Jyväskylän yliopiston kanssa on lisääntynyt ja monipuolistunut, mikä tukee alueen tutkimus- ja koulutustoiminnan kehitystä.
Keski-Suomessa on myös kehitetty tutkimukseen perustuvaa lääkärikoulutusta ja siihen liittyviä koulutusmenetelmiä. Monelle voi olla yllättävää, että hyvinvointialueella on merkittävä rooli lääkäreiden peruskoulutuksessa, erikoistumiskoulutuksessa sekä tutkijakoulutuksessa. Vuonna 2024 peräti 482 lääketieteen opiskelijaa suoritti opintoihinsa liittyviä harjoittelujaksoja hyvinvointialueen eri yksiköissä. Lisäksi 108 lääketieteen opiskelijaa toimi amanuenssina suorittaen ohjattuja harjoittelujaksoja lääkärien johdolla. Yleislääketieteen erityiskoulutuksen (YEK) opintoja suoritti 84 opiskelijaa. Kaikkiaan 675 lääketieteen opiskelijaa opiskeli hyvinvointialueen eri yksiköissä vuoden 2024 aikana. Erikoistuvia lääkäreitä on yhteensä 208. Heistä 51 on terveyskeskuksissa ja 157 sairaalapalveluissa.
Yhteistyötä osaamisen ja innovaatioiden edistämiseksi
Sairaala Nova on Suomen suurin ei-yliopistollinen keskussairaala. Hyvinvointialueella on yli 10 yhteisprofessoria Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston kanssa ja 25 dosenttia lääketieteen, gerontologian ja sosiaalitieteiden eri aloilta. Tieteellisiä artikkeleita julkaistaan vuosittain yli 200. Merkittävää on myös se, että yli 30 lääketieteen ja sosiaalialan väitöskirjaa on valmisteilla.
Alueella on vahva ja kasvava sote-alan koulutus- ja tutkimusekosysteemi, jossa eri toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä osaamisen ja innovaatioiden edistämiseksi. Tämän kehitystyön jatkaminen on tärkeää niin alueen hyvinvoinnin kuin palveluiden kehittämisen kannalta.
Pekka Neittaanmäki
TKKI-neuvottelukunnan puheenjohtaja
Professori (emeritus), tietotekniikka
Jyväskylän yliopisto