

Blogikirjoitus
Kuuntelemme ja välitämme keskellä huolta ja hoivaa
15.4.2025
”Minä en ala pelinappulaksi.” Tämä lause jäi mieleeni erään omaisen kertomuksesta. Taustalla oli iäkäs isä, joka toivoi saavansa viettää viimeiset elinviikkonsa tutussa ympäristössä – eikä toiveessa ole mitään kohtuutonta. Jokaisella meistä on perustarve tulla hoidetuksi lähellä rakkaitaan, ympäristössä, jossa tunnemme olevamme turvassa.
Viime viikkojen keskustelu mediassa niin kutsutusta mummorallista on nostanut esiin monia tunteita – epävarmuutta, surua, turhautumista. Me Keski-Suomen hyvinvointialueella kuuntelemme näitä kokemuksia tarkalla korvalla. Ne kertovat inhimillisistä tarpeista, joihin me vastaamme parhaalla mahdollisella tavalla – vaikka resurssit olisivat niukat ja tilanteet monimutkaisia.
Potilaiden sijoittuminen jatkohoitoon eri kuntien alueella oleville vuodeosastoille ei ole asiana uusi. Meillä on Keski-Suomessa 15 alueellista osastoa, 12 kunnassa. Kaikissa kunnissa niitä ei ole, ja paikkatilanne elää päivittäin. Potilaat siirtyvät jatkohoitoon lääkärin arvion perusteella, hoidon tarpeen ja saatavilla olevan paikan mukaan – ensisijaisesti mahdollisimman lähelle kotia. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu. Joskus kyse on täysistä osastoista, toisinaan siitä, että tietyt yksiköt on profiloitu tietynlaisten potilaiden hoitoon. Osa yksilöistä on erikoistunut esimerkiksi palliatiiviseen eli oireenmukaiseen hoitoon ja saattohoitoon, kuntoutukseen tai psykiatristen, päihde- ja mielenterveyspotilaiden tai lonkkamurtumapotilaiden hoitoon. Näin varmistamme mahdollisimman hyvän hoidon – mutta samalla se voi johtaa kokemukseen irrallisuudesta.
Tavoitteenamme on, että jokainen potilas pääsee hoitoon viivytyksettä ja saa tarvitsemansa tuen oikeassa paikassa. Teemme parhaamme, jotta hoitopaikat hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että siirtymiset, etäisyydet ja epävarmuus koettelevat niin potilaita kuin omaisiakin. Tämän tiedostamme ja haluamme parantaa erityisesti viestintää mahdollisista potilaan siirtymisestä toimipisteestä toiseen ja samalla vahvistaa käytäntöjä, jotka tukevat turvallista kotiutumista.
Kotisairaala tuo jo nyt sairaalatasoista hoitoa koteihin monilla paikkakunnilla, ja tätä toimintaa laajennamme. Yhteisöllistä asumista kehitämme ympärivuorokautisen hoidon rinnalle. Silti on hetkiä, jolloin mikään järjestely ei tunnu riittävältä – varsinkaan, jos kyse on viimeisistä hetkistä läheisten kanssa. Tämä on ymmärrettävää.
Haluan sanoa tämän suoraan: ei ole kyse välinpitämättömyydestä, vaan ristipaineesta – siitä, miten rajallisten resurssien keskellä yritämme pitää kiinni parhaasta mahdollisesta hoidosta ja arvokkaasta vanhuudesta. Omaiset kantavat usein valtavan taakan, jota emme saa jättää huomiotta. Meidän onkin jatkossa tuettava näissä tilanteissa myös omaisia – heidän jaksamistaan ja osallisuuttaan läheisensä hoidossa.
Me kuuntelemme. Me kehitymme. Ja ennen kaikkea – me välitämme.
Jan Tollet
Hyvinvointialuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue