Hyppää pääsisältöön
Pöydällä silmälasit, avattu vihko, kynä ja pahvimuki

Uutinen

Tarkastuslautakunta aloittaa tilintarkastus- ja arviointikertomusten käsittelyn ja viimeistelyn

22.4.2024

Tarkastuslautakunta kokoontuu 25.4.2024.

Tarkastuslautakunta käsittelee 25.4. kokouksessaan vuoden 2023 tilintarkastuskertomusta. Aluehallitus on hyväksynyt ja allekirjoittanut 26.3.2024 § 93 Keski-Suomen hyvinvointialueen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja lähettänyt sen tilintarkastajalle. Aluehallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous pidetään 11.6.2024. Tarkastuslautakunta jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan 16.5.2024.  

Tarkastuslautakunta käsittelee myös vuoden 2023 arviointikertomusluonnosta. Vuosittain laadittavassa arviointikertomuksessa käydään läpi hyvinvointialueen taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteumat ja lautakunnan vuosittain päättämän työohjelman mukaiset painopisteet. Arviointi perustuu tarkastuslautakunnan arviointitilaisuuksissa saamiin tietoihin, tilastoihin ja tietopyyntöihin, tilintarkastajan raportteihin, toimintakertomus- ja tilinpäätöstietoihin ja muihin hyvinvointialueen asiakirja-aineistoihin. Arviointikertomus hyväksytään tarkastuslautakunnassa 16.5.2023. 

Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisilmoitusten muutokset käsittelyssä 

Tarkastuslautakunta käsittelee kokouksessaan sidonnaisilmoituksiin tulleet muutokset, ja vie ne aluevaltuuston päätettäväksi. 

Hyvinvointialuelain 89 §:n mukaan hyvinvointialueen luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.   

Tarkastuslautakunta valvoo luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitusten ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista.  Lisätietoa sidonnaisuusrekisteristä verkkosivuillamme

Tarkastuslautakunta valvoo hyvinvointialueen taloutta ja hallintoa 

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida aluevaltuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta arvioi talouden tasapainotuksen toteutumista sekä asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.   

Kokouksien esityslistat ja pöytäkirjat  

Lisätietoa tarkastuslautakunnasta löydät verkkosivuiltamme

Tarkastuslautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä. Kokousten pöytäkirjat julkaistaan heti tarkastuksen jälkeen.  

Lisätietoja: 

  • Arviointijohtaja Heli Tunturi-Kemppainen, tarkastuslautakunnan esittelijä, heli.tunturi-kemppainen(at)hyvaks.fi, p. 0404826499