Hyppää pääsisältöön
Kolme naista kesällä ulkona syömässä jäätelöä

Tapahtuma

Hyvinvointia ja eväitä arkeen senioreille: Tehdään iästä numero

Tapahtuma-aika: 04.10.2023 13:00 - 15:00

Tapahtumapaikka: Huhtasuon yhteistoimintapiste (Nevakatu 2, Jyväskylä)

Uudessa, Huhtasuon alueen ikääntyneille suunnatussa tapahtumasarjassa jaetaan monipuolisesti tietoa muun muassa hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen. Iltapäivät järjestetään koko syksyn ajan keskiviikkoisin klo 13–15 Huhtasuon yhteistoimintapisteellä (Nevakatu 2, Jyväskylä).  

Tule juomaan kuppi kahvia, tapaamaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia ja kuulemaan vinkkejä esimerkiksi harrastamiseen, osallistumis- ja kohtaamismahdollisuuksiin sekä asumiseen liittyvissä asioissa. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja niihin ei ole ennakkoilmoittautumista. 

Iltapäivien yhteyteen on varattu aikaa keskusteluille, ja osallistujat voivat kysyä asiantuntijoilta mieltä askarruttavia asioita. Tapahtumaan jalkautuu kuukausittain mukaan myös seniorin hyvinvointineuvolan sairaanhoitaja, joka esittelee terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tietopaketteja ja on tavattavissa matalalla kynnyksellä. Syksyn ohjelmassa on lisäksi musiikkielämyksiä. 

Keskiviikkona 4.10. mukana emeritusprofessori, näyttelijä Lauri Laakso. Tapaamiskerran musiikista vastaavat Jokikievarin laulajat. Lämpimästi tervetuloa! 

Syksyn tapaamisten aikataulu ja ohjelma 

  • 6.9. Toiminnan startti: Seniorisettiä, soppaa ja vinkkauksia -tapahtuma. Mukana Aaro Vuotila Teatterikoneesta

  • 13.9. Johdatusta aivoterveyteen.  

  • 20.9. Liikunta: Kehonkoostumusmittaus, palaute ja tuolijumppa. Tietoa ja keskustelua 

  • 27.9. Seniorin digiloikka – apua asiointiin 

  • 4.10. Tehdään iästä numero – emeritusprofessori ja näyttelijä Lauri Laakso. Jokikievarin laulajat laulattavat. 

  • 11.10. Mielen hyvinvointi 

  • 18.10. Ravitsemus 

  • 25.10. Kehonhuolto, psykofyysinen fysioterapia, seksuaaliterveys 

  • 1.11. Uniterveys 

  • 8.11. Asumisen ratkaisuja ikääntyvälle. Millaisen kodin tarvitsen tulevaisuudessa ja millaisia asumisen vaihtoehtoja on Jyväskylässä? 

  • 15.11. Aivojumppaa 

  • 22.11. Arjen apuvälineet 

  • 29.11. Jouluaskartelua 

  • 6.12. Itsenäisyyspäivä, ei tapaamista 

  • 13.12. Joulukonsertti. Mukana tangokuningas Teuvo Oinas ja säestäjänä Marko Rauhala. Glögitarjoilu 

Mukana tapahtumasarjaa toteuttamassa ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen Kestävän kasvun ohjelma, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, hyvinvointialueen koti- ja asumispalvelut, Jyväskylän kaupungin kulttuuri-, osallisuus-, liikunta- ja kaupunkisuunnittelun palvelut sekä valtakunnallinen etsivän kulttuurisen vanhustyön IKO2-hanke, jonka tarkoituksena on saattaa kulttuurin ja taiteen äärelle uusia asiakasryhmiä ja poistaa osallistumisen esteitä. 

Lisätietoja: 

  • Essi Kurkinen, projektipäällikkö, Kestävän kasvun ohjelma, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 040 611 7213, essi.m.kurkinen(at)hyvaks.fi  

  • Anne-Mari Hakala, palvelupäällikkö eteläinen alue, Koti- ja asumispalvelut, Keski-Suomen hyvinvointialue, p 040 358 1565, anne-mari.hakala(at)hyvaks.fi 

  • Outi Savonen, koordinaattori, Jyväskylän kulttuuripalvelut, p. 050 597 8954, outi.savonen(at) jyvaskyla.fi